Tanska ohitti Suomen EU:n digivertailussa

Euroopan komissio kertoi tänään vuoden 2021 digitalisaatiovertailun tulokset, jossa  mitataan eri EU-maiden edistymistä digitaalisessa kilpailukyvyssä. Suomi sijoittui nyt toiseksi oltuaan kaksi vuotta ykkössijalla. Uudeksi ykköseksi nousi vuoden 2021 raportissa Tanska 70,1 pisteellään.

Euroopan unionin digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksi (DESI) kuvaa EU-maiden edistymistä kohti digitaloutta ja -yhteiskuntaa useilla eri aloilla: inhimillinen pääoma, laajakaistayhteydet, yritysten digitaaliteknologian käyttö ja julkishallinnon digitaaliset palvelut.

Tanskan noususta huolimatta Suomi on edelleen kärkipäässä inhimillisessä pääomassa, digitaaliteknologian integraatiossa ja julkishallinnon digitaalisissa palveluissa. Lisäksi Suomi on parantanut pisteitään monilla DESI-indeksin osa-alueilla. Suomen pistemäärä on tänä vuonna 67,1 eli paljon korkeampi kuin EU-maiden keskiarvo 50,7.

Tanskan ja Suomen jälkeen seuraaville sijoille digivertailussa sijoittuivat Ruotsi, Alankomaat, Irlanti, Malta ja Viro. Tuloksissa tärkeää on  myös, että kaikki muutkin EU-maat ovat saavuttaneet edistystä. Silti digitalisaation kokonaiskuva vaihtelee eri jäsenmaissa ja ero edelläkävijöiden ja DESI-indeksin heikoimpien suoriutujien välillä on suuri.

Kaikkien EU-maiden pitää edelleen toteuttaa lisätoimia, jotta Euroopan digitaaliselle vuosikymmenelle asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa vuoteen 2030 mennessä. Suurimpia tavoitteita ovat osaaminen, infrastruktuurit sekä yritysten ja julkisten palvelujen digitalisaatio.

Kaikki EU-maat ovat elpymis- ja palautumistukivälineen yhteydessä sitoutuneet käyttämään vähintään 20 prosenttia kansalliseen elpymis- ja palautumissuunnitelmaansa saamistaan varoista digitalisaatioon, ja tähän mennessä jäsenmaat ovat suurelta osin saavuttaneet tämän tavoitteen tai ylittäneet sen.

Onneksi DESI-tuloksista käy ilmi, että tieto- ja viestintätekniikan asiantuntijoiden määrä on kasvanut hieman: vuonna 2020 EU:ssa oli 8,4 miljoonaa tieto- ja viestintätekniikan asiantuntijaa, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 7,8 miljoonaa. Tulokset osoittavat selvästi, että koulutusta on lisättävä, jotta voidaan

Lisätietoja: Euroopan komission maakohtaiset DESI-dokumentit (LINKKI) ja koko raportti  pdf-muodossa (LINKKI).

Kuvituskuva: Shutterstock