Automaatista käytettyjä iPhone-kännyköitä

Applen iPhone-puhelimia kunnostava Swappie myy ja ostaa puhelimiaan nyt myös kauppakeskuksiin sijoitetuista automaateista. Ensimmäiset automaatit on sijoitettu kauppakeskuksiin Turussa, Tampereella ja Vantaalla. Niihin voi myös palauttaa vanhan kännykkänsä kierrätettäväksi elektroniikan SER-jätteeksi.

Uudenaikaiset automaatit lanseerataan ensi alkuunTurun Skanssissa, Tampereen Koskikeskuksessa sekä Vantaan Myyrmannissa. Automaatille voi jättää vanhan älypuhelimen, saada siitä hyvityksen ja vaihtaa sen Swappien uudenveroiseksi huoltamaan Applen iPhoneen. Automaatille voi tuoda myös rikkoutuneita puhelimia, jolloin Swappie hoitaa niiden kierrätyksen.

“Tällä hetkellä vain noin 20 prosenttia vanhoista puhelimista päätyy Suomessa kiertoon. Kuitenkin valtaosa älypuhelinten päästöistä (83 prosenttia) syntyy valmistuksesta, kuljetuksesta ja ensimmäisen vuoden käytöstä”, sanoo Swappie Suomen maajohtaja Minttu Rautiainen.

“Suomalaiset rakastavat kaikenlaisia automaatteja – postipakettikin noudetaan mieluiten automaatilta. Me Swappiella haluamme tehdä vanhojen älypuhelinten kierrättämisen mahdollisimman helpoksi kuluttajille ja maksamme meille myytävistä puhelimista reilun hinnan. Automaateilla tämä onnistuu helposti, nopeasti ja luotettavasti ilman erillistä toimitusaikaa”, Rautiainen jatkaa.

Automaatit on valmistanut israelilainen Cellomat, joka kehittää jatkuvasti uusia keinoja älypuhelinten kiertotalouden edistämiseksi. Cellomatin patentoitu, tekoälyä hyödyntävä ja pilvipohjainen automaatti mahdollistaa puhelinten nopean ostamisen, vaihtamisen ja myynnin.

Automaatti tarkistaa välittömästi vanhan puhelimen kunnon ja varmistaa IMEI-tunnistuksen avulla, ettei laite ole varastettu. Puhelinten oikeudellinen tila tarkistetaan kansainvälisesti kootusta CheckMEND-tietokannasta ja mustalle listalle joutuneet puhelimet palautetaan heti.  Automaattiin jätetyt käytetyt iPhonet matkaavat sitten tarkistuksen jälkeen eteenpäin Swappien tehtaalle, jossa ne kunnostetaan ja laitetaan myyntiin yrityksen verkkokauppaan, myymälöihin tai uusimpana kauppakeskuksien puhelinautomaatteihin.

Ensimmäiset automaatit avattiin kuluttajille runsas viikko sitten. Kaikilla automaateista ostetuille puhelimilla on samat palautusehdot kuin Swappien verkkokaupassa, sisältäen 14 vuorokauden vaihto- ja palautusoikeudet sekä 12 kuukauden takuun. Pilottiprojektin aikana automaateista kerätään myös palautetta, jota hyödynnetään konseptin kehittämiseen jatkossa.

Lisää: Swappien kännykkäautomaatti (LINKKI) ja Cellomat (LINKKI).

Kuvat: Swappie