Tulevaisuuden ruohonleikkuri muuttuu IoT-älylaitteeksi

Ruotsalainen Husqvarna näkee tulevaisuudessa robottiruohonleikkurin, joka tekoälyn avulla huolehtii koko puutarhasta ja sopeutuu entistä paremmin omistajansa tarpeisiin. Ensi vuonna yritys tuo myös ensimmäisen ilman ohjauslankoja toimivan, kotikäyttöön tarkoitetun robottiruohonleikkurin.

Uudet teknologiat, kuten tekoäly ja pilvipalvelut vauhdittavat Husqvarnan mukaan leikkureiden kehitystä seuraavien kymmenen vuoden aikana. Tuloksena pitäisi tuotekehitysputkesta tulla  entistä älykkäämpiä, automaattisempia ja henkilökohtaisempia tuotteita. Husqvarna esitteli yli 25 vuotta sitten maailman ensimmäisen robottiruohonleikkurin.

“Tulevaisuudessa robottiruohonleikkurit auttavat huolehtimaan nurmikon lisäksi myös muusta puutarhasta’’, sanoo Husqvarnan innovaatiojohtaja Patric Jägenstedt.  Leikkuri voi hänen mukaansa esimerkiksi opastaa huolehtimaan puutarhan yleisestä hyvinvoinnista, kuten puista ja pensaista sekä neuvoa mitä kasveja pitäisi istuttaa tukemaan pölyttäjähyönteisiä.  Ne voidaan kehittää uuden ajan antureita ja kameroita hyödyntämällä.

Anturit mittaavat puutarhan tärkeitä ympäristötietoja ja leikkuri voi käsitellä muidenkin laitteiden dataa – vaikkapa naapurin ruohonleikkurin, ja näin optimoida leikkaamisen sekä antaa suosituksia monimuotoisuuden tukemiseen.

Jo nyt Husqvarna tarjoaa keinoja monimuotoisuuden kehittämiseen, kuten digitaaliset leikkauskieltoalueet, mutta tulevaisuudessa älykäs ruohonleikkuri voi tehdä nämä valinnat automaattisesti. ’’Esimerkiksi, naapurillasi voi olla kukkia, jotka kukkivat ja pölyttävät tiettyyn aikaan’’, sanoo Patric Jägenstedt.

Tulevaisuuden robotti maksimoi entistä laajemmin puutarhan mahdollisuudet, mutta myös sopeutuu saumattomasti erilaisiin tarpeisiin. Kehittyneiden näkemisapujen ja tekoälyn avulla robotti ymmärtää ympäristön näkymät, päättelee puutarhanomistajan toimet ja sopeuttaa omansa siihen.

“Robottiruohonleikkuri voi kameraa ja tekoälyä hyödyntämällä huomata, että käytät puutarhaa juuri nyt rentoutumiseen, urheilemiseen tai leikkimiseen, ja se osaa pysyä poissa. Robotti voi myös sopeutua omistajansa henkilökohtaisiin toimintatapoihin ja jopa auttaa puutarhatöissä”, Patric Jägenstedt sanoo.

Lisää: Youtube-linkki Husqvarnan tulevaisuuden robottileikkurivisioista (LINKKI).

Kuva: Uusimpana Husqvarna tuo uudenlaisen yksityisille pihoille tarkoitetun robottiruohonleikkurin, joka ei tarvitse enää ohjauslankoja ja jossa on aiempaa parempi esteiden välttämistoiminto ja etenemiskyky.

Ruohonleikkureiden kehitystrendit(*

  • Älykäs puutarhaneuvojasi. Leikkuri käyttää pilvipalveluita ja tekoälyä helpottamaan puutarhatöitäsi. Se huolehtii nurmikostasi ja puutarhastasi lähes ilman ihmisen ohjausta. Se osaa toimia yhdessä talosi muiden älylaitteiden ja antureiden kuten kastelujärjestelmän kanssa ja muuttaa toimintaansa ulkoisen datan, kuten sääennusteen mukaan. Robotin navigointijärjestelmän avulla sen käyttöaluetta voidaan laajentaa, vaikkapa auttamaan naapuria nurmikonhoidossa.
  • Monimuotoisuuden suojelija. Käsittelee puutarhaa ekosysteeminä ja tukee monimuotoisuutta jopa oman puutarhasi ulkopuolella. Entistä parempien tiedonkeruujärjestelmien avulla robotti pystyy hyödyntämään naapuruston muiden leikkureiden dataa ja muodostamaan käsityksen laajemman alueen kasveista ja eläimistä. Näiden tietojen avulla robottiruohonleikkuri osaa optimoida toimintonsa ekosysteemin suojelemiseksi. Se voi esimerkiksi tunnistaa ja suojella puutarhalle välttämättömien eläinten luonnollista asuinympäristöä.
  • Sosiaalinen pihakaveri.  Visuaalisen järjestelmän, tekoälyn ja pilvipalvelun avulla robottiruohonleikkuri ymmärtää toimintaasi ja sopeuttaa oman käytöksensä sen mukaiseksi. Se osaa pysyä poissa, kun omistaja niin haluaa ja toimia – jopa käyttäytyä lemmikin tavoin – niin haluttaessa. Voit ohjata robottia puheellasi sovellusohjelman sijasta, ja vaikkapa uusia kukkia istuttaessasi pyytää robotilta neuvoja oikeiden ravinteiden käyttämiseen. Robotti tuntee maaperäsi ja osaa antaa ohjeita.

*) Husqvarna 2022