Aallon tuotekehityskurssi juhlii 25-vuottaan

Aalto-yliopiston tuotekehityskurssi (Pdp) juhlii 25-vuottaan Espoon Otaniemessä. Perjantaina 13.5 5 tarjolla on kattaus kurssin tuloksia ja prototyyppejä Otaniemen Design Factoryssa. PÄIVITYS 15.5.2022: Mukana verkkolinkki tapahtuman videoesityksiin.

Tämän vuoden tapahtumassa on muun muassa sähköistetyn puuveneen ohjauksen toteutus. Heidän kuopiolaisen Elwoodin puuveneen prototyyppiohjauksen avulla pitäisi kruisailu onnistuu äänettömästi niin ulapalla kuin tarkkuutta vaativassa laituriin ajossakin. Lisäksi esimerkiksi Konecranesin sponsoroima tiimi on kehittänyt nosturien paikannukseen tietokonenäköä.

Aallon pdf-kurssi perustuu yritysten ja yliopiston yhteistyöhön, ja vuosien aikana mukana on ollut lukuisia suuryrityksiä, kuten Audi, ABB, Ericsson, Panasonic ja Philips. Viime aikoina kurssijärjestäjien mukaan myös pienten yritysten ja startup-partnerien määrä on kasvanut.

Tuotekehityskurssin pedagogiikka perustuu ongelmalähtöiseen oppimiseen, ja tavoitteena on soveltaa yliopistossa saatuja oppeja käytännön ongelmien ratkaisemisessa. Monialaisessa ryhmässä työskentely kehittää työelämässä tarvittavia valmiuksia. Kurssi on lisäksi vapaasti kaikkien opiskelijoiden tarjolla.

Lisää: Pdp22 Gala, Design Factory, Betonimiehenkuja 5, Otaniemi, Espoo 13.5.2022 (LINKKI, videoesitykset 13.5.2022 jja aiemmat projektit (LINKKI) sekä Uusiteknologia.fi:n aiemmat Pdp-kursseja käsitelleet uutiset (LINKKI).

Kuvituskuva: Viime vuonna Pdp Gala  järjestettiin mahdollisimman koronaturvallisesti.