Lääkäri näkee potilaansa virtuaalitodellisuudessa

Tampereen yliopiston tutkijat ovat kehittäneet ratkaisun, jolla lääketieteen kuvantamisdata voidaan muuttaa kolmiulotteiseksi ja siirtää se virtuaalitodellisuuteen. Lääkäri voi tarkastella terveysongelmaa Varjon suomalaisvalmisteisten virtuaalilasien avulla. Kokonaisuuteen kuuluu myös tuntoaistikokemus. Mukana esittelyvideo.

Tampereen yliopiston tutkimushankkeen aikana valmistui useita tutkimusprototyyppejä, jotka perustuvat ihmisen eri aisteja tukeviin laitteistoihin ja yliopiston tutkijoiden kehittämiin ohjelmistoihin.  Kehitystyön tuloksena voidaan tarkastella potilaskuvaa virtuaalilasien avulla ja tuntopalautetta saa käsiohjaimen avulla. Näin lääkäri voi tehdä diagnoosin ja esimerkiksi suunnitella leikkauksia.

”Kehitettävää on tietenkin, mutta menetelmä on osoittautunut toimivaksi”, kertoo tutkimusta johtanut professori Roope Raisamo Tampereen yliopistosta. Hänen mukaansa lääkärit ovat koetilanteessa testanneet tätä vaihtoehtoisena työkaluna ja vertailleet nykyiseen toimintatapaan. Raisamon mukaan he ovat olleet tyytyväisiä tuottamiimme uusiin ratkaisuihin

’’Tällä menetelmällä voidaan korvata perinteisempää kaksiulotteista tietokoneavusteista leikkaussuunnittelua tulevaisuudessa, kertoo erikoishammaslääkäri, kertoo suuradiologi Jorma Järnstedt Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.

Tampereen yliopisto on koordinoinut Digital and Physical Immersion in Radiology and Surgery -tutkimusta (DPI), jossa on ollut mukana myös Tampereen yliopistollinen sairaala ja useita yrityksiä kuten Planmeca, Adesante, 3DStep, Disior, MVision AI, Osgenic, Varjo Technologies ja Nokia Bell Labs. Kaksivuotista hanketta rahoitti Business Finland.

Hankkeen päätyttyä tutkijoiden yhteistyö jatkuu joidenkin yritysten ja Aalto-yliopiston kanssa muun muassa selittävän tekoälyn kehittämisellä. Tähtäimessä on myös ratkaisu, jossa useat lääkärit voisivat kokoontua samaan virtuaalitodellisuuteen tarkastelemaan yhdessä potilasmallia tehdessään päätöksiä, joissa tarvitaan useiden eri erikoisalojen asiantuntemusta.

Lisää:  Video DPI Project – Enhanced VR for medical interaction (LINKKI)

Kuva: Tutkija tarkastelee potilaskuvaa virtuaalilasien avulla. Tuntopalautetta hän saa oikeassa kädessään olevan ohjaimen avulla. Kuva: Hilma Toivonen.