Canatu tehostaa tuotantoa ja kehitystä 18 miljoonan rahoituksella

Vantaalainen hiilinanomateriaaliyritys Canatu on saanut päätökseen 18 miljoonan euron rahoituskierroksen tuotannon ja uusien tuoteideoiden kehittämiseen. Yritys on vuodesta 2008 alkaen saanut jo 74 miljoonaa euron rahoituksen ja viime vuonna yrityksen liikevaihto on ollut hurjassa kasvussa.

Toimitusjohtaja Juha Kokkonen, Canatu

Canatu tulee käyttämään lisärahoituksen kehittääkseen yrityksen patentoiman hiilinanoteknologian tuotantoa automaatiolla. 18 miljoonan rahoituksessa olivat mukana 3M Ventures, Ascend ja eFruit sekä uusina Minth, Nordea ja Varma.

Canatun bioanturi terveyssektorille
Canatun bioanturi terveyssektorille

’’Rahoituksen myötä pystymme myös kehittämään uusia CNT:hen pohjaavia ratkaisuja uusille toimialoille’’, kertoo Canatun toimitusjohtaja Juha Kokkonen.   

Kehitysputkessa on Canatun sijoittaja-puheenjohtaja Ari Aholan mukaan lisäksio esimerkiksi elektrokemiallisia biosensoreita terveyssektorille. Myös hiilinanoputkitransistorit ovat ohjelmassa mukana näytönohjausratkaisujen lisäksi.

Canatun kustomoitava CNT materiaali on osoittautunut hänen mukaansa ylivoimaiseksi ratkaisuksi esimerkiksi uudenlaisissa elektroniikkalaitteissa ja sähköautoissa.

Vantaalla tehdasta pyörittävä Canatu on yksi alan nopeimmin kasvavista yrityksistä Pohjoismaissa. Viime vuonna myynti kasvoi lähes kolminkertaiseksi ja alkuvuodenkin myynti kasvoi 80 prosenttia. Yritys on lisäksi tehnyt positiivista nettotulosta kaksi kvartaalia peräkkäin.

.