Entistä tehokkaampia latauslaitteita sähköautoille

Suomalaisiin kiinteistöihin asennettavia sähköauton peruslatauslaitteita myytiin vuoden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä 21 139 kappaletta, mikä on 37 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Samalla aivan alempien teholuokkien latauslaitteet ovat menettäneet kiinnostavuuttaan uusissa asennuksissa.

Sähköteknisen kaupan liiton alkuvuoden tilasto kertoo, että peruslatauksen suurin teholuokka 22 kW vastaa kasvusta 14 893 laitteellaan. Lukumäärä on lähes kaksinkertainen viime vuoteen verrattuna.

’’Tänä vuonna on nähty selkeä siirtymä isoimpaan peruslatauksen teholuokkaan. Taloyhtiöt ja yritykset ovat alkaneet tosissaan varautua sähköautoiluun ja haluavat pistää latausasiat kerralla kuntoon’’, STK:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen sanoo.

Hän luettelee myös muita syitä. Tehon vaikutus laitteiden hintaan on vähäinen, ARAn tukea käytetään tehokkaisiin laitteisiin ja jatkossa yhä useampi auto kykenee ottamaan vastaan isoja tehoja.  Silti latauslaitteiden lukumäärä on tehoakin tärkeämpää, hän muistuttaa. Latauslaitteiden ja niitä ohjaavien latausjärjestelmien tulisi olla käytettävissä kaikkialla, missä autoja toistuvasti pysäköidään.

Kuvituskuva: Nissan