5G rakentuu ja vauhti lisääntyy – katso tulokset!

Suomalaisen konsulttiyritys Omnitelen tuoreen raportin mukaan operaattoreiden mitatut keskimääräiset tiedonsiirtonopeudet ovat 5G-verkon myötä erittäin hyvällä tasolla, myös kansainvälisesti vertailtuna. Tutkimus selvitti operaattoreiden siirtonopeudet Suomen kymmenessä suurimmassa kaupungissa.

Selvityksessä teleoperaattori DNA:n liittymällä saavutettiin suurin keskimääräinen latausnopeus seitsemässä Suomen kymmenestä suurimmasta kaupungista. Tiedonsiirtonopeuksia vertailtiin Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla, Oulussa, Turussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa ja Porissa.

Rakentamisen alla vielä oleva 5G on lisännyt siirtonopeuksien lisäksi myös siirrettyjä datamääriä. Esimerkiksi DNA:n tilastot osoittavat, että kuluttajien puhelimissaan käyttämillä 5G-liittymillä on kuluvana vuonna siirretty yli 20 prosenttia enemmän dataa kuin vastaavasti 4G-liittymillä.

Mobiilidataliittymiä tarkastellessa ero on vielä suurempi, noin 70 prosenttia. Kotiin kiinteästi asennettavassa Koti 5G -palvelussa ero 4G-dataliittymään on jopa 180 prosenttia, joka kertoo 5G pysytyvän korvaamaan ainakin osin kiinteät nettiliittymät ehkä kuitua lukuunottamatta.

DNA:n liittymä ylsi myös koko vertailumittauksen suurimpaan keskimääräiseen latausnopeuteen, 523 Mbit/s. Elisan liittymällä saavutettiin toiseksi suurin keskimääräinen tiedonsiirtonopeus, 445 Mbit/s, ja Telian liittymällä kolmanneksi suurin, 422 Mbit/s.

Mitatut tiedonsiirtonopeudet vaihtelivat alueittain. Tulokset on esitetty aluekohtaisina keskiarvoina, sekä koko mittauksen keskiarvona. Tiedonsiirtonopeudet ja operaattoreiden keskinäinen järjestys vaihtelivat paikkakohtaisesti myös mitattujen alueiden sisällä. Omnitele suoritti mittaukset loka–marraskuussa 2022.

Taustaa: Omnitele on suomalainen matkaviestinverkkoihin ja niiden kehitykseen erikoistunut konsulttiyhtiö. Sen pääomistaja on 82.1 prosentilla sijoituskonserni Finda, joka oli aiemmin DNA:n suuromistaja. Operaattoreista DNA ja Elisa omistavat myös Omniteleä. Telenor osti DNA:n vuonna 2019. Lisää uutisia Omnitelestä (LINKKI), Findasta ja Telenorista (LINKKI) Uusiteknologia.fi:ssä.

Lisää: Mobiiliverkkojen tiedonsiirtovertailu, marraskuu 2022, Omnitele (LINKKI, pdf)