Tekoälyn ChatGPT-huijaukset rajussa kasvussa

Uutta ChatGPT-palvelua  ja yleisemmin tekoälyn suosiota käytetään Palo Alto Networksin mukaan syöttinä ihmisten huijaamisessa ja haittaohjelmien asentamisessa.  Yhtiön turvayksikkö Unit 42 on julkaissut uuden selvityksen alueen huijausyrityksistä.

Tekoäly ja erityisesti sen kirkkaimpana keihäänkärkenä uutisoitu ChatGPT ovat olleet uutisissa kuluneen vuoden aikana alati kiihtyvällä vauhdilla. Tätä taustaa vastoin ei ole yllättävää, että myös rikolliset tahot ovat tarttunee tekoälyn mahdollisuuksiin huijatakseen ihmisiä. ChatGPT:n suosio on yleistynyt mitä moninaisimmissa yhteyksissä, aina musiikin tekemisestä ja sanoittamisesta koulutehtävien tekemiseen, työhakemusten kirjoittamiseen ja jopa ohjelmointikielen arviointiin.

Amerikkalainen Palo Alto Networksin turvallisuusyksikkö Unit 42:n mukaan ChatGPT-teemaisten huijausten olevan rajussa kasvussa. Unit 42:n tutkimustulokset alleviivaavat erityisesti huijaajien toimintatapoja. Nämä houkuttelevat käyttäjiä huijaten lataamaan haittaohjelmia tai vaihtoehtoisesti jakamaan arkaluonteisia tietoja sivustoille, jotka tarjoavat tekoälyn toimintoja käyttöön.

Palo Alton uusin tietoturvaraportti sisältää kiinnostavia lukuja, kuten vaikkapa ChatGPT-liitännäisten verkkosivujen räjähdysmäisen kasvun. ChatGPT-teemalla olevia verkkotunnuksia rekisteröitiin viime marraskuusta maaliskuuhun lähes 10 kertaa aiempaa enemmän. Samaan aikaan Palo Alto Networksin Advanced URL Filtering -järjestelmä havaitsi jopa toista sataa päivittäistä hälytystä ChatGPT-liitännäisistä verkkotunnuksista.

Samalla aikajänteellä Palo Alton turvallisuustiimi havaitsi jopa 18 000 prosentin kasvun niin sanotussa cybersquatting-toiminnassa. Tällä toiminnalla viitataan internet-tunnusten käyttöön vilpillisessä toiminnassa, kuten esimerkiksi pyrkimyksenä ohjata käyttäjiä väärälle sivustolle oikeaa sivustonimeä jäljitellen. Tällä tavoin voidaan houkutella käyttäjiä sivustolle, joka on mallinnettu oikean sivun mukaiseksi ja näköiseksi, mutta aikomuksena istuttaa haittaohjelma tai kalastella arkaluonteisia tietoja käyttäjältä.

Lisäksi vaikka kehittäjätaho OpenAI antaa ChatGPT:n ilmaisen version lataajiensa käyttöön, monet huijaussivustot yrittävät veloittaa asennettavasta ohjelmistosta rahaa ja näin tienata vilpillisesti.

Lisää: Palo Alto Networksin Unit 42-raportti (LINKKI).

Kuvituskuva: Shutterstock