Valokuitua maahan sadoilla miljoonilla euroilla

Suomessa on menossa valokaapelibuumi. Uusimpana Capmanin ja Telian omistama yhteisyritys Valokuitunen kertoo solmineensa lähes 400 miljoonan euron lainarahoituspaketin, jolla aikoo rakentaa eri puolille Suomea jopa 400 000 koteihin liitettyä valokaapeliyhteyttä. Viikko aiemmin kilpaileva Valoo kertoi omasta rahoituspaketistaan kuituverkon laajentamiseksi.  Lisäksi kesäkuun alussa myös teleoperaattori Elisa kertoi jatkavansa 5G:n lisäksi kuituinvestointejaan 200 miljoonalla eurolla.

Suomen valokuituinfrastruktuurin kattavuus on tähän asti ollut roimasti jäljessä muihin Pohjoismaihin ja lukuisiin Euroopan maihin verrattuna. Suomessa on panostettu erityisesti mobiiliverkkoihin, mutta Valokuitusen mukaan ne tarvitsevat rinnalle valokuidun.

Kuva: Valokuitunen Oy

Valokuitunen on nyt solminut uuden 285+100 miljoonan euron lainarahoituksen, jonka myötä yritys kykenee investoimaan kaikkiaan Suomen taajamien valokuiduttamiseen yli 400 miljoonaa euroa.  Uuden järjestelyn taustalla on ryhmä kansainvälisiä pankkeja, KfW, SEB, Societe Generale, Credit Industriel et Commercial ja NIBC.

Valokuitunen on avointa valokuituverkkoa valtakunnallisesti rakentava suomalainen yritys, jossa kuluttajat voivat valita nettiliittymänsä ja haluamansa lisäpalvelut usealta eri yrityksen verkossa toimivalta palveluntarjoajalta. Jo nyt Valokuitusen rakentama tai rakenteilla oleva verkko ulottuu jo nyt 190 000 suomalaiseen kotitalouteen. Valokuitusen verkkojen rakentamisen pääyhteistyökumppani on Eltel.

Suomen valokaapelistumista edistää myös Valoo (Adola Oy), joka viikko sitten kertoi koonneensa uuden yli 250 miljoonan euron pääomasijoitus- ja lainapaketin verkon rakentamiseen.  Yrityksen lähivuosien investointisuunnitelma kattaa yhteensä yli 300 000 kotitaloutta ja on kooltaan yli puoli miljardia euroa.

Valoon uusin rahoituspaketti koostuu pääomasijoituksista, jossa DIF Capital Partners (DIF) toimii pääsijoittajana. Mukana sijoituskierroksella on myös Suomen Teollisuussijoitus (Tesi). Lainaosuuden takana ovat pankit SEB, Nord/LB ja NIBC.

Lisää: Aiemmat kuituun liittyvät uutisjutut Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI).

Kuva: Valokuitunen/Eltel

Päivitetty