Vanhat 3G-taajuudet tulevat uuteen käyttöön

Mobiilioperaattorit ajoivat ensimmäisiä WCDMA- eli 3G-verkkojaan alas koko viime vuoden. Tammikuun loppuun mennessä DNA kertoo nyt sulkevansa loputkin 3G-verkoistaan. Operaattoreiden yhteisverkkoalueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa 3G-verkot sulkeutuvat tosin vasta myöhemmin tänä vuonna.

Teleoperaattorit kertoivat koko viime vuoden ajavansa 3G-verkkojaan alas, jotta saataisiin lisää kanavia nopeampien 4G-verkkojen käyttöön. Alle prosentti DNA:n mobiilidatasta on siirretty enää 3G-verkossa.

Nyt DNA sulkee 3G-verkkonsa Keski-Suomessa, Pirkanmaalla ja Satakunnassa tiistaina 9.1. aamuyöllä sekä pääkaupunkiseudulla, Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla torstaina 25.1. aamuyöllä.

Tammikuun jälkeen DNA:n oma 3G-verkko on käytännössä kokonaan sammutettu. Itä- ja Pohjois-Suomessa, eli Suomen Yhteisverkon alueilla, 3G-verkko suljetaan myöhemmin kuluvan vuoden aikana.

3G-verkon kadotessa vanhimmat laitteet toimivat vain 2G eli GSM-verkoissa.  Tämä tarkoittaa todennäköisesti merkittävää hidastumista datansiirtonopeudessa. Hidastuminen ei kuitenkaan ole DNA:n mukaan välttämättä kovin merkityksellistä esimerkiksi vähäisesti dataa siirtävien koneyhteyslaitteiden kuten riistakameroiden kohdalla.

Maailmallakin 3G-verkkoja suljetaan ja on suljettu, mikä on hyvä huomioida matkustellessa muualla maailmassa. Varsinkin kun joissain maissa on päätetty samalla myös 2G-verkon alasajosta tai se on jo suljettu. Esimerkiksi Yhdysvalloissa monilla operaattoreilla on käytössä enää 4G- ja 5G -verkot.

”Nyt on hyvä hetki varmistaa, että oma päätelaite tukee 4G- tai 5G-tekniikkaa. Lähes kaikki mobiililaitteet, jotka eivät tue 4G-yhteyksiä, ovat malliltaan hyvin vanhoja, tyypillisesti ainakin 5–10 vuoden ikäisiä’’. sanoo DNA:n radioverkkojohtaja Jarkko Laari.

Lisää: 3G-verkkojen lopettamiseen liittyvät uutisjutut Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI).

Kuvituskuva: DNA