Eurooppa luopuu 3G-kännykkäverkoista – lomailijoille ongelmia

3G-verkkoja suljetaan maailmalla kiihtyvään tahtiin. Vanhalla puhelimella reissuun lähtevä matkailija voi törmätä ongelmiin, kun vanha puhelin lomailijan verkosta. Suomessa esimerkiksi Telia sulkee 3G-verkon vasta ensi vuoden loppuun mennessä joten siirtymäaikaa uudempiin verkkoihin on edelleen.

3G-verkkojen loppuminen tuo muutoksia

Suomen mobiiliverkoissa tapahtumassa historiallinen muutos, kun teleoperaattorit sulkevat Suomessa ja ulkomailla ensimmäisiä 3G-verkkojaan. Samalla puhelut ja dataliikenne siirtyvät 4G- ja 5G-verkkoihin. Matkailijalle sulkeminen merkitsee sitä, että 3G-puhelin ei enää toimi kaikkialla maailmassa.

Telia sulkee 3G-verkkonsa 2023 – GSM jatkuu

Telia on päättänyt aikataulusta, jolla yhtiön 3G-verkko poistuu käytöstä. Tarkoitus on sulkea verkko vuoden 2023 loppuun mennessä.  Verkon sulkemisen jälkeen 3G-puhelimet ja -liittymät toimivat gsm-verkossa, mutta esimerkiksi datayhteydet edellyttävät käytännössä 4G-palveluihin siirtymistä.

3G-verkko ajetaan alas – taajuudet 4G-käyttöön

Matkapuhelintekniikoissa ollaan siirtymässä 4G- ja uusimpana 5G-verkkoihin. Elisa kertoi pitävänsä 3G-verkon käytössä vielä vuoden 2023 loppuun saakka, jonka jälkeen 3G-taajuudet siirtyvät 4G-verkkoihin. Perinteinen 2G-verkko jatkaa edelleen toimintaansa.

Qualcomm joutui taas maksumieheksi

Qualcomm on saanut 242 miljoonan euron sakot Euroopan komissiolta ns. saalistushintojen käytöstä 3G-piirimyynnissään. Sakot koskivat yrityksen vuosina 2009-2011 piirierien myyntiä ZTE:lle ja Huaweille. Tammikuussa Qualcomm sai jo miljardin euron EU-sakot.

Nokia-merkille tulossa 5G-puhelin

Sirujätti Qualcomm ja Nokia-kännyköitä tuottava HMD Global ovat sopineet maailmanlaajuisesti 5G Multimode -patentteja koskevan lisensointisopimuksen. Sopimus vauhdittaa tulevien Nokia-merkkisten 4G- ja 5G-puhelimien kaupallista suunnittelua ja markkinoille tuloa.

Tutut kännykkätaajuudet haettaviksi – ehkä myös 5G:tä varten

Valtioneuvosto julistaa haettavaksi verkkotoimiluvat 900, 1800 ja 2100 megahertsin taajuusalueille. Kaikilla taajuusalueilla on haettavana kolme toimilupaa. Taajuusalueet ovat tällä hetkellä 2G-, 3G- ja 4G-verkkojen käytössä. Valmisteilla on myös asetusmuutosta, jolla sallittaisiin taajuusalueilla myös 5G-yhteyksien tarjoaminen.

Pieni kännykkämoduuli IoT-sovelluksiin

Sveitsiläinen u-blox on tuonut tarjolle pienikokoisen SARA-U201 3G/2G-radiomoduulin, joka tukee sekä 2G että 3G-yhteyksiä. Moduulin avulla voidaan toteuttaa teollisuuden, autojen sekä kuluttajasovellusten esineiden internet (IoT) -ratkaisut.

Lapissa kännykkäongelmia – ei auta edes yhteisverkot

Jos kännykät eivät toimi Etelä-Suomen energiatiiviiksi rakennetuissa taloissa niin Lapissa kännykät eivät toimi kunnolla edes yhteisverkkojen alueella. Asiaa selvittää Viestintävirasto. Viestintävirasto on saanut useita yhteydenottoja puhelinkuuluvuuden ongelmista Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla alueilta, joilla Soneran ja DNA:n omistama Suomen Yhteisverkko Oy rakentaa uusia matkaviestinverkkoja. Yhteisverkko on tämän vuoden aikana ottanut käyttöön Pohjois-Suomessa 4G-verkkoa sekä yhdistänyt Soneran ja…