Suomi panostaa kasvavaan avaruusyhtiöön

Valtiollinen innovaatiorahoittaja Business Finland rahoittaa kovassa kasvussa olevaa suomalaista avaruusyhtiö Iceyetä 41 miljoonalla eurolla. Panostus on osa Iceyen yli 250 miljoonan euron investointiohjelmaa.

Business Finlandin rahoituksella halutaan nopeuttaa yrityksen tuotekehitystoimintaa ja vahvistaa samalla myös maamme asemaa avaruusteknologian edelläkävijänä.

’’Kyseessä on Business Finlandille poikkeuksellisen suuri rahoituspäätös ja sen myötä Iceye tekee jätti-investoinnin tuotekehitykseen Suomessa’’ , toteaa valtiollisen Business Finlandin pääjohtaja Lassi Noponen.

Avaruusyhtiön tavoitteena on laajentaa alueen tuotantoa ja kehittää uusia teknologioita. Nykyisen tutkakuvauksen rinnalle Iceye käynnistää korkean resoluution optiseen kuvantamiseen sekä maanpäällisten radiolähetteiden paikantamiseen liittyvän kehitystyön.

”Business Finlandin tuki kasvun rinnalla mahdollistaa satojen uusien korkeakoulutettujen työpaikkojen syntymisen Suomeen”, sanoo  Iceyen perustajajäsen ja strategiajohtaja Pekka Laurila. Uusien  panostusten kautta Iceyen satelliittien lisäksi yrityksen sensoriekosysteemiä laajennetaan myös stratosfäärissä lentäviin miehittämättömiin ilma-aluksiin.

Avaruusyhtiön kasvuinvestointi rahoitetaan pääosin omalla pääomalla ja liiketoiminnan kassavirralla, mutta ratkaisevana vipuvartena toimii myös Business Finlandin myöntämä 41,1 miljoonan euron lisärahoitus. Se koostuu 5,7 miljoonan euron tutkimus- ja tuotekehitysavustuksesta sekä 35,4 miljoonan euron tuotekehityslainasta.

Investoinnin vaikutukset ulottuvat myös kansainväliselle tasolle. Eurooppa tarvitsee yhä vahvempaa omaa tiedusteluteknologista osaamista vahvistaakseen kriisinkestävyyttään ja resilienssiään. Siinä Iceye itsenäisenä toimijana on kyky toimittaa uudenlaisia tilannekuvajärjestelmiä kaikille kumppanimaiden puolustusorganisaatioille.

Taustaa: Iceye on toteuttanut maailman suurimman SAR-satelliittiparven (Synthetic Aperture Radar), jonka avulla voidaan tuottaa tutkakuvaa maapallosta lähes reaaliajassa vuorokaudenajasta ja sääolosuhteista riippumatta. Suomen lisäksi yrityksellä on pisteet Puolassa, Espanjassa, Iso-Britanniassa, Australiassa, Japanissa, Arabiemiraateissa, Kreikassa ja Yhdysvalloissa. Yhtiöllä on yli 700 työntekijää. Lisää: https://www.iceye.com/

Kuvituskuva: Iceye