
Kiinalaisen TikTokin käyttöön tulevan datakeskuksen rakennustyöt etenevät Kouvolan Korialla mediakohuista huolimatta. Peruskiven jälkeen rakennustöiden odotetaan työllistävän jopa yli tuhat henkilöä. Hankkeessa pyritään käyttämään mahdollisimman paljon paikallisia alihankkijoita.
Juhlava peruskiven muurausseremonia Kouvolan Korialla toi eilen yhteen hankkeen avainyritykset Hyperconin, Dayonen ja Tiktokin, sekä alueellisia ja valtakunnallisia vaikuttajia asiaan liittyen.
Tulevan datakeskuksen peruskiveen muurattuun aikakapseliin suljettiin muun muassa päivän sanomalehti, datakeskuksen rakennuspiirustukset ja matkapuhelin, jolla halutaan viestiä niin Suomen menneestä kuin Tiktokin osuudesta hankkeessa.
”Muurasimme peruskiveen matkapuhelimen muistutuksena siitä, että Suomi on ollut mobiiliteknologian edelläkävijä, Ja nyt digitalisaation aikakaudella datakeskusten merkitys kasvaa vauhdilla’’, viestitti tilaisuudessa Aleksi Taipale, Hypercon toimitusjohtaja.
Uuden datakeskuksen rakentaminen etenee yrityksen mukaan suunnitellusti. Alihankintasopimuksia solmitaan parhaillaan, ja tavoitteena on hyödyntää paikallisia toimittajia mahdollisimman laajasti. Miljardiluokan investointi työllistää rakennusvaiheen huippuhetkinä yli tuhat henkilöä ja valmistuttuaan noin 200 vakituista työntekijää
Datakeskuksen loppukäyttäjä on Tiktok, jolle Kouvolan keskus on osa yhtiön Clover -hanketta, jonka tavoitteena on pitää eurooppalaisten käyttäjien tietojen eurooppalaisessa suojatussa ympäristössä. Keskus täydentää Tiktokin Euroopan infrastruktuuria, kuten Hamarin suurta datakeskusta Norjassa.
TikTokia edusti yrityksen Suomen ja Tanskan yhteiskuntasuhdejohtaja Christian Hannibal, jonka mukaan Kouvolan keskus on osa yhtiön Clover-hanketta, jonka kokonaishintalappu on 12 miljardia euroa. Kouvolan osuus on siitä vain osa, mutta Kouvolan kokoiselle alueelle merkittävä.
”Keskuksen odotetaan tuovan alueelle merkittävän määrän työpaikkoja ja verotuloja, ja ennen kaikkea luovan vireän digitaalisen ekosysteemin, joka mahdollistaa yhteistyötä alueen muiden yritysten ja tutkimus- ja koulutussektorin kanssa’’, vakuutti tapahtumassa Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka.
Päivän ohjelmaan kuului myös juhlaseminaari Kouvolan kaupungintalolla, jossa keskusteltiin datainfrastruktuurin merkityksestä laajemminkin Euroopan digitaalisen omavaraisuuden ja turvallisuuden näkökulmasta ja Suomen roolista globaalien teknologiahaasteiden ratkaisijana.
Kuva: Hyperco. 11.9.2025 Kouvola