Alihankinta käynnistyi – mukana myös elektroniikan sopimusvalmistajat

Teollisuuden Alihankinta-messut alkoivat tiistaina Tampereella. Mukana on tuhat teollisuuden alihankintaa tarjoavaa tai niille palveluitaan myyviä yrityksiä. Kone- ja metallialan lisäksi mukana on muovialue, mutta myös elektroniikan sopimusvalmistajia, laitekokoajia ja muutama komponenttijakelijakin. Tapahtuma kestää Tampereella torstaihin asti.

Alihankinta2025-tapahtuman suosiosta kertoo Tampereen messujen mukaan muun muassa se, että osastopaikat myytiin loppuun hyvissä ajoin ja lisätilaa on haettu muun muassa uusilta ulkopaikoilta. Tapahtumaan odotetaan 25 000 alan ammattilaista Suomesta ja yli 40 eri maasta ulkomailta.

Metallin ja muovin sekä koneiden alihankintaa tarjoavien yritysten lisäksi messuilla ovat esillä  elektroniikan ja sähkötekniikan sopimusvalmistajat ladonta- ja kokoonpanopalveluineen. Mukana on piirilevy-yritys Aspocomp,  muutama komponentteja välittävä taho sekä elektroniikan EMS-taloista esimerkiksi Insission Lohjalta sekä Innokas, Jotel, Kyrel, Muurlan Elektroniikka, Hyvinkään Note, Sanmina-SCI ja Sirico Electronics. EMS-toimija

Xortec Lempäälästä lupaa esittellä messuilla High-Mix -tyyppiseen pintaliitoslinjan mahdollisuuksia sekä kosteudelta, pölyltä ja kulutukselta suojaavaa uutta lakkauslinjaansa.

Tampereen Alihankinta on ollut jo vuosia paikka, jossa teollisuuden ja erityisesti konealan ammattilaiset kohtaavat, ideoita jaetaan, tuotteita lanseerataan ja samalla voi syntyä myös kokonaan uusia innovaatioita.  Tänä vuonna esillä ovat myös Suomen Nato-jäsenyyden mukana tulleet liiketoimintamahdollisuudet.

Messujen päätöspäivänä torstaina 2.10.2025 järjestettävässä Alihankinta goes NATO 2.0 -seminaarissa käydään läpi, muun muassa miten hankintajärjestelmään jo päässeet yritykset voivat erottautua, menestyä ja hakea kasvua kansainvälisiltä markkinoilta.

Messuille tuleva autoliikenne Messu- ja Urheilukeskuksen lähialueilla kasvaa järjestäjän mukaan merkittävästi. Tänä vuonna kasvava liikennemäärä yhdistettynä alueella käynnissä olevaan raitiotietyömaahan tulee ruuhkauttamaan messuille saapumista, etenkin kun Hatanpään valtatie on myös suljettu kokonaan henkilöautoliikenteeltä. Siksi pysäköinnin sujuvoittamiseksi käytössä on sähköinen pysäköinti, jonka voi maksaa netin verkkokaupassa tai pysäköintisovelluksella. Pysäköintiä valvotaan rekisterinumeroiden perusteella.

Messujen jälkeen Tampereen keskustorilla järjestetään vielä 4.10.2025 Isot koneet -tapahtuma. joka tuo esille teollisuuden isot työkoneet ja teknologiaratkaisut. Aikaisempina vuosina konetapahtuma on houkutellut paikalle jopa  10 000 kävijää aina pienemmistä isompiin tutustujiin.

Ensi vuonna Alihankinta järjestetään Tampereella 29.9.-1.10.2026.

Lisää: Alihankinta, 30.9-2.10, Tampere (LINKKI) , messuluettelo (LINKKI) ja seminaariohjelmat (LINKKI)) sekä Isot koneet Tampereen keskustorilla 4.10.2025 (LINKKI) ja tapahtuman näytteilleasettajat (LINKKI).

Kuvituskuva: Alihankinta, Tampereen messut