Uudella älyelektroniikalla ja sulautetuilla mikroprosessoreilla voidaan toteuttaa entistä paremmin toimivia laitteita ja entistä pienempinä. Silti uudetkin laitteet rakentuvat yhdestä tai useammasta piirilevystä, joihin tarvittavat komponentit on juotettu ja kaapeloitu.
Tag: ems
Scanfilin tulos parani komponenttipulan hellittäessä
Scanfil palkkasi toimitusjohtajan Sandvikista
Scanfil investoi Puolan tehtaan tuotantolinjoihin
Sievistä maailmalle ponnistanut elektroniikan sopimusvalmistaja Scanfil on päättänyt investoida uusimpaan tuotantoteknologiaan Sieradzin tehtaalla Puolassa. Investointi sisältää elektroniikkatuotantolinjan ja varastoautomaation. Kokonaisinvestoinnin arvo on noin kuusi miljoonaa euroa ja samalla yritys suunnittelee tehtaalle noin 8000 neliön tuotantolaajennusta.
Eurooppaan uusi elektroniikan valmistusjätti
Puolijohdetekniikan jättiläinen ostaa suomalaistoimijan
Suomalainen sopimusvalmistaja uusiin käsiin
Sopimusvalmistajalle yhtenäinen tuotannonohjausjärjestelmä
Incap kasvoi IoT-ratkaisuissa ja kulkuneuvoissa
Suomesta maailmalle lähtenyt elektroniikan sopimusvalmistaja Incapin liikevaihdon ja liikevoiton kasvu jatkui koko alkuvuoden. Asiakkaita yritys sai erityisesti IoT-ratkaisujen lisäksi kevyiden kulkuneuvojen valmistajista. Tehtaat yrityksellä on Virossa ja Intiassa. Incap-konsernin alkuvoden liikevaihto oli 37,2 miljoonaa euroa, jossa kasvua 38 prosenttia edellisvuoden tammi-kesäkuuhun. Katsauskauden tulos oli 4,3 miljoonaa euroa (2,1 milj. euroa). Osakekohtainen tulos oli 0,99 euroa…