EU:n uusissa puolijohdealan Spins-pilottihankkeissa haetaan uutta nousua eurooppalaiselle puolijohdeosaamiselle. Jyväskylän yliopisto on mukana EU:n tukemassa kvanttipilottihankkeessa alan toimijoiden kanssa. Suomesta muita ovat VTT ja Semiqon Espoosta. Tekniikkoina ovat Si/SiGe-, Ge/GeSi-, and SOI-alustat.
Euroopan unionin tukemassa kvanttipilottihankkeessa keskitytään puolijohdepohjaisiin spin-kubitteihin ja kvanttisirujen kehittämiseen tulevaisuuden kvanttilaskentasovelluksia varten. Hankkeen kokonaisbudjetti on yhteensä 50 miljoonaa euroa.

Eurooppa hakee nostoa juuri kvanttilaskennasta, jossa kisa on vasta alkamassa toden teolla. Siitä onkin tullut maailmanlaajuisesti strategisesti tärkeä ala, jonka taloudellinen ja yhteiskunnallinen merkitys kasvaa nopeasti.
Huhtikuun alusta käynnistynyt Spins (Semiconductor Pilot line for Industrial Quantum NanoSystems) on yksi EU Chips Act lainsäädännön puitteissa perustetuista kuudesta eurooppalaisesta kvanttipilottilinjasta. Niitä koordinoi belgialainen tutkimusorganisaatio IMEC, ja konsortioon kuuluu kaikkiaan 25 eurooppalaista tutkimuslaitosta, yritystä ja yliopistoa.
Spins-hankkeen pilottilinja keskittyy erityisesti puolijohdepohjaisiin spin kubitteihin. Pääasiallisena tavoitteena on tuottaa kvanttisiruja kvanttilaskennan sovelluksiin. Niitä voidaan valmistaa samoilla prosesseilla kuin nykyisiä puolijohdekomponentteja.
Yhteistyö tarjoaa Spins-verkostossa yliopiston tutkijoille sekä opiskelijoille mahdollisuuksia osallistua Euroopan laajuiseen kvanttilaitteiden kehitystyöhön. Suomesta hankkeessa ovat mukana VTT, Jyväskylän yliopisto ja yrityksistä SemiQon Technologies.
Valtion teknologiarahojen jaka Business Finland tukee niiden osallistumista kansallisella yhteisrahoituksella.
Lisää: Imecin hanketiedote (LINKKI) ja sen piipohjaiset kvanttiteknologia sivut (LINKKI) sekä EU:n Chip-hankkeita käsitelleet aiemmat uutisjutut Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI).
Kuva: Imec