Tästä päivästä alkaen on voinut seurata televisiosta tai netistä Lapin tuntureilla liikkuvien porojen kulkemista reaaliajassa. Digita markkinoi samalla omaa LoRaWan-tyyppistä IoT-verkkoaan Raniot-yrityksen kanssa. Lähetykset jatkuvat jouluaattoon asti.
Digita ja Raniot ovat tehneet poroseurannan digitalisoimisessa yhteistyötä jo viime vuosikymmeneltä alkaen. Myös muut teleoperaattorit tarjoavat laitteitaan ja järjestelmiään erilaisiin seurantatarkoituksiin. Esimerkiksi Elisa kertoi porojen seurantaratkaisustaan vajaa kuukausi sitten.
Digitan ja Raniotin porolive-seurannassa hyödynnetään suomalaisyrityksen teknologiaa ja Digitan maanlaajuista älykkäiden internet-laitteiden LoRaWAN-verkkoa.
Suomen televisiossa on nähty viime vuosina paljon erilaisia eläinlivejä, mutta koskaan aikaisemmin porojen matkaa ei ole seurattu antennitelevisiossa vastaavalla tarkkuudella. Yleisön lisäksi asialla on myös ammattimaisempikin näkökulma.
”Nykyisin poroja ei valvota etsimällä niitä moottorikelkoilla, vaan katsotaan niiden sijainti sovelluksesta”, kertoo Digitan IoT-liiketoiminnan johtaja Tuomas Kolkka. Digitan porolivessä näytetään kolmen nimetyn poron eli Kaijan, Paulan ja Sepon reitit ja kulkemat matkat suoraan ruudulla.
’’Livessä halusimme tuoda katsojille mahdollisuuden nähdä, miten porot todella liikkuvat Lapissa ja kuinka IoT-teknologia mahdollistaa tarkan ja reaaliaikaisen seurannan vaativissa olosuhteissa”, kertoo Digitan kanssa operoivan Ranniotin toimitusjohtaja Petri Särkisaari.
Digitan Porolive-lähetys löytyy antenniverkon kanavapaikalla 24 ja yrityksen digita.fi/porolive -sivuston kautta jouluaattoon ja joulurauhan julistukseen asti. Näkyypä tuloksen myös Helsingin keskustassa Outshine-firman digitaalisilla ulkomainospinnoilla.
Televisiokanavan taustalla nähdään karttatietojen lisäksi livekuvaa Espoon Nuuksion Poropuistosta, jossa turistien ihmeteltäväksi on tuotu muutamia poroja. Digita on järjestänyt sivuilleen myös katsojakisan, jossa voi arvuutella pisimmän matkan kulkenut poro noista kolmesta.
Lisää: Digitan porolive ja äänestys (LINKKI) ja RanIoT (LINKKI) ja aiemmat muidenkin operaattoreiden porojen paikannusstekniikoita käsitelleitä uutisjuttuja Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI).
Kuvituskuva: Digita/RanIoT:n porolive