Langattomat LoRaWan-anturit ympäristömittauksiin

Taiwanilainen Advantech on tuonut langattomalla LoRaWAN-verkkotekniikalla ryyditetyt EVA-2000-sarjan älyanturit ympäristöolosuhteiden seurantaan. Ne ovat tarkoitettu esimerkiksi tarkkaan lämpötilan ja ilmankosteuden taikka vaikka vesivahinkojen selvittämiseen. 

Sadoilla LoraWAN-antureilla tykkylunta vastaan

Digita on käynnistänyt yhteistyön sähköverkkoyhtiö Carunan kanssa sähkökatkojen minimoimiseksi Suomessa. Uusien langattomien LoraWAN-IoT-antureiden avulla voidaan tarkkailla ilmajohdon taipumista ja lumen ja jään määrää. Yhtiö kertoo uudesta tekniikasta keskiviikkona Tampereella alkavilla Verkosto23-messuilla.

Älylaitteen pieni IoT-antenni syntyy pilvialustalla

Uusien IoT-tuotteiden toteutus kännykkäliittymin on edelleen varsin haastavaa erityisesti antennirakenteiden osalta. Nyt  Murata ja Nordicsemi ovat lähteneet yhteistyöhön espanjalaisen antennivalmistaja Ignionin kanssa AWS-pilvipalvelun hyödyntämiseksi IoT-sunnittelussa.

IoT-anturi hälyttää lumikuormasta

IoT-kehittäjä Digital Matter on kehitänyt verkkotoimija Digitan kanssa laajojen sähköverkkojen kunnonvalvontaan uudenlaisen IoT-pohjaisen anturiratkaisun. Yrityksen Industrial Guppy auttaa jo sähköyhtiö Carunaa lumikuormien valvonnassa Digitan LoRaWan-verkon kautta.

Digita avasi LoRa-verkkonsa ulkomaille

Digita on tehnyt verkkovierailusopimuksen hollantilaisen The Things Industriesin kanssa, jotta sen asiakkaat voivat hyödyntää IoT-järjestelmissään myös Digitan Suomen LoRaWan-verkkoa. Samalla se tarjoaa suomalaisasiakkaille uusia laajentumismahdollisuuksia ulkomaisiin LoRa-verkkoihin.

Digita tuo LoRaWan-verkkovierailut Ruotsiin ja Norjaan

Suomessa LoRaWan-verkkoa operoiva Digita hakee uutta kasvua tuomalla verkkovirailun Ruotsiin ja Norjaan. Mukana yhteistyössä ovat Norjasta Altibox ja Ruotsista Pingday Stadshubbs Alliansen, joilla kaikilla on omat LoRaWan-verkot omissa maissaan. Verkkovierailu helpottaa IoT-ratkaisujen käyttöönottoa entistä laajemmin.

IoT-tekniikka tulee katuvalaistukseen

Wapice toimittaa yhdessä C2 SmartLightin ja Digitan kanssa Tampereen ulkovalojen ohjaukseen IoT-järjestelmän, joka pohautuu Digitan LoRaWan-anturiverkkoon. Hankinnan kokonaisarvo on 4,4 miljoonaa euroa kymmenen vuoden sopimuskaudella. Tavoitteena on, että käytännön toteutus käynnistyy vielä alkuvuodesta 2021.

Langaton LoRa-verkko varmistaa ruuan ja lääkkeiden kotiinkuljetuksen

Kylmäkuljetusta vaativien elintarvikkeiden ja lääkkeiden kotiinkuljetusten kysyntä on moninkertaistunut koronakevään aikana. Kuopiolainen Kiho on kehittänyt Digitan kanssa langatonta LoRa-verkkoa hyödyntävän IoT-ratkaisun, joka varmistaa kotiinkuljetuksen onnistumisen  kaupan pakastealtaasta tai apteekista kuluttajan kotiovelle asti.

Uusi mittausyksikkö LoRaWAN-verkkoon

LoraWAN-verkkoa operoiva Digita ja Small Data Garden tuovat loppuvuodesta uuden kiinteistöjen reaaliaikaiseen olosuhde- ja sisäilmamittauksiin sopivan Iotsu-mittauspäätteen.

Suomalainen etähälytin LoRa-verkkoon

Porvoolaisen Esineiden.net on tuonut tarjolle etähälyttimen, joka käyttää tiedonsiirtoon Digitan LoRaWan-verkkoa. Pieneen koteloon sijoitettu hälytin toimii antureineen 3,6 voltin AA-paristolla 2-5 vuotta.