Rakenteilla olevat datakeskukset vetivät sähköalan tukkumyynnin kasvuun, osana toimitilojen rakentamista. Vuoden kolmannella vuosineljänneksellä myynnin arvo oli noin 344 miljoonaa euroa ja alan kasvuprosentti 12 kuukauden aikana lähes seitsemän.
Toimitilarakentaminen, joka sisältää datakeskukset, vetää nyt Sähköteknisen kaupan liiton toimitusjohtaja Sallamaari Muhosen mukaan alaa kasvuun.
Datakeskusten rakennusbuumin vaikutukset heijastuvat myös muille aloille. Rakentajien tilanne on kohentunut, mutta lisäksi lämpöpumppujen, sähköurakoinnin, teollisten nostinten, akustojen ja virranhallintateknologian kysyntä on noussut merkittävästi.
Datakeskuksien kasvusta voidaan vetää jopa analogian esimerkiksi Suomen vuosikymmeniä kasvaneeseen metsäteollisuuteen, joka loi aikanaan oheen myös kasvavan konepajateollisuuden kymmeniksi vuosiksi.
’’Nyt datakeskusten ympärillä on yrityksiä, joiden kasvuluvut ovat kymmenissä, joidenkin kohdalla jopa sadoissa prosenteissa’’, arvioi Suomen datakeskusteollisuuden toiminnanjohtaja Antti Poikola.
Sekä STK:n että datakeskusteollisuuden jäseninä on myös suunnittelua ja konsultointia tekeviä yrityksiä, jotka palkkaavat lisää väkeä jatkuvasti.
Kuvituskuva: Vaisalan mittausanturi datakeskukseen.