Virtuaalitekniikasta lisää tehoa koulutukseen

”Virtuaalisuuden mahdollisuuksia on tutkittu pitkään erilaisissa ympäristöissä ja hyödynnetykin jo jonkin verran esimerkiksi suunnittelutehtävissä. Nyt olemme päässeet vaiheeseen, jossa virtuaaliympäristön voi ottaa laajasti käyttöön luokkamuotoisen koulutuksen korvaajana”, kertoo Sovelton muutosjohtaja Risto Linturi.

Ratkaisun avulla toimitaan yhteisessä, virtuaalisessa työtilassa, jossa vuorovaikutteinen yhteistyö ja oppiminen ovat mahdollisia osallistujien fyysisestä sijainnista riippumatta. Virtuaaliratkaisu ei vaadi osallistujilta kalliita laiteinvestointeja. Telia tarjoaaa ratkaisuksi palveluna laitevuokrausta.

Uudenlaisessa virtuaaliratkaisussa osallistujat ovat paikalla avatar-hahmoina ja äänimaailma on täysin spatiaalinen, lähellä olevat äänet erottuvat taustasta ja samassa tilassa voikin käydä useita keskusteluja luonnollisen tilan tapaan. Osallistujat siis kokevat aidon läsnäolon tunteen ja voivat työstää yhteisiä asioita virtuaalitilassa – aivan kuin he olisivat fyysisesti läsnä.

Palvelu mahdollistaa täysin uudenlaisen mallin ryhmäytymiseen, koulutuksiin ja valmennuksiin, kertovat Sovelton. Telian ja Gluen asiantuntijat.

Useissa tutkimuksissa on todettu virtuaalisuuden parantavan oppimistuloksia. Marylandin yliopiston julkaisemassa tutkimuksessa nähtiin virtuaalitilassa opiskelleilla yhdeksän prosenttia paremmat tulokset asian muistamisesta ja lisäksi he tekivät käytännössä 41 prosenttia vähemmän virheitä verrokkiryhmään verrattuna.

Kuva: Cluen Collabration-virtuaalialusta.

Lisää: Aiemmat VR-tekniikkaa käsitelleet uutisjutut (LINKKI) Uusiteknologia.fi:ssä

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/