5G-verkon viipalointitekniikka toi peleihin vauhtia ja pienen viiveen

Elisa palkitsi perjantaina päättyneessä Slush-tapahtumassa Domos-kehittäjäryhmä tietokonepelaamiseen optimoidusta wifi-verkosta, joka hyödyntää myös 5G-verkon uusimpia viipalointitekniikoita (Network Slicing). Palkinto oli 25 000 kehitysrahaa ja esiintymispaikka tuleville Barcelonan kännykkämessuille.

5G:n osalta Domokselle mielenkiintoisin mahdollisuus on verkon viipalointi (network slicing). Siinä viipaloinnin avulla tietty verkon osa voidaan varata pelaajaa varten, ja näin taata erityisen hyvä nopeus sekä pienin mahdollinen viive.

Domos kehitti haasteen aikana palvelun, jonka avulla kodin sisäistä WiFi-verkkoa voidaan optimoida pelaamista varten. Ratkaisu pystyy tunnistamaan, minkälaisesta pelitapahtumasta on kyse, ja tämän tiedon perusteella määrittelee verkon ominaisuudet vastaamaan pelaajan ja pelin tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla.

Domokselle on luvassa myös kansainvälistä huomiota ensi vuonna mobiilialan suurimmassa messutapahtumassa Mobile World Congressissa Barcelonassa, jossa startup pääsee esittelemään palveluaan Elisan messuosastolla.

Elisa on kehittänyt muitakin uudenlaisia 5G-palveluita yhdessä startupien kanssa Elisa 5G Co-creation Challengessa. Haaste poiki useita kumppanuuksia Elisan ja startupien välille.  ’’Jatkamme uusien 5G-palveluiden kehittämistä myös muiden haasteeseen valittujen kumppanien kanssa’’, kertoo Elisan liiketoimintajohtaja Juha Laukkanen.

Elisan Slush-tapahtuman -osastolla oli tänä vuonna mahdollisuus tutustua demojen kautta neljään haasteessa kehitettyyn 5G-palveluun, joita olivat voittoisan Domosin ohella AR-silmikkoyritys Varjo sekä Exove ja Grundium ja Varjo. Heidän demoissaan 5G:n välityksellä pelattiin, kokeiltiin virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksia ja etsittiin laatuvirheitä betonista ja tehtiin etädiagnooseja.

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2019/