Akava hakee kasvua innovaatiorahoitukseen

Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akavan mielestä Suomen innovaatioinvestoinnit on pikaisesti saatava takaisin kasvuun. Hallituksen budjettiriihessä olisi Akavan mukaan tehtävä, päätöksiä innovaatioinvestointien kasvattamiseksi ja Business Finlandin innovaatiotukien lisäämisestä.

Nuorille oma innovaatiopäivä

Nuorille innovaattoreille järjestetään Helsingissä toukokuussa InnoDay-tapahtuma. Paikalle odotetaan jopa 10 000 nuorta ja yli 1 000 yritysvierasta. Tapahtumassa ovat mukana muun muassa Nokia, Puolustusvoimat, VTT ja Akava.