Kuluttajista vasta kolmannes on kiinnostunut digieuroista

Konsulttiyritys BearingPointin mukaan vasta yksi kolmesta eurooppalaisesta uskoo käyttävänsä digitaalista euroa tulevaisuudessa, jos sellainen olisi maksuvälineenä käytettävissä. Suomi on tutkituista maista ainoa, jossa käteisen osuus on edelleen kasvanut viime vuoteen verrattuna.

Nykyrahan rinnalle suunnitellaan digieuroja

Euroopan keskuspankissa jatketaan edelleen selvityksiä siitä, miten euroalueelle voitaisiin ottaa tarvittaessa käyttöön digiversio nykyisestä eurosta.  Muutos vaatii keskuspankin mukaan vielä lisää selvityksiä ennen kuin voidaan edes päättää digieuron laskemisesta markkinoille. Siinäkin tilanteessa digieuro olisi maksuvälineenä nykyisten paperirahojen ja kolikoiden rinnalla.