Teleoperaattoreista Elisa kertoo tuoneensa 5G-verkkonsa jo jokaiseen Suomen kuntaan. Kyse ei ole kuitenkaan vielä täydellisestä kattavuudesta kaikkialla, joten yritys jatkaa kattavuuden laajentamista edelleen.
Tag: DNA
Miksi IoT ei kiinnosta suomalaisyrityksiä?
Teollista internetiä eli hyödynnetään LoRa-verkkoa Suomessa operoivan Digitan mukaan edelleen Suomessa varsin rajatusti. Hyödyntämätöntä potentiaalia on kuitenkin edelleen runsaasti. Erityisesti pienissä ja keskisuurissa yrityksissä olisi potentiaalisia kohteita, kertoo Digitan IoT-vastaavan Tuomas Kolkka.
Nyt sammuu 3G pääkaupunkiseudulla
Pian 3G-verkko siirtyy lopullisesti historiaan Suomessa, kun Telia sammuttaa kolmannen sukupolven verkkonsa Helsingissä ja sen ympäristökunnissa Espoossa ja Vantaalla. Muiltakin operaattoreilta 3G-verkkoa on ajettu alas eri puolilla Suomea. Verkot korvataan uudemmilla 4G- ja 5G-yhteyksillä.
DNA juhli taas isoilla mobiilidatamäärillään
Applen uutuudet myivät syyskuussa – Googlea ei vielä näkynyt
Kellopuhelimet kävivät kaupaksi – Googlen uutuus tuli myyntiin
Suomi valmistelee 6G-verkkojen tiekarttaa
Puhelinmyynnissä historiallinen kesäkuu
Nämä kännykät myivät parhaiten toukokuussa
Toukokuu on perinteisesti sekä valmistautumista alkavaan kesään että myös kevään lahjasesongin tärkein kuukausi. Siksi ei ole ihme, että kännyköissä DNA:lla Applen iPhone 15 Pro 5G nousi sekä kuluttajien että yritysasiakkaiden listan kärkipaikalle. Lasten Xploran XGO3 -kellopuhelin loikkasi puolestaan myydyimpien älykellojen listan kärkeen.
Paljon tekemistä NIS2-tietoturvadirektiivin täytäntöönpanossa
Suomalaisilla yrityksillä on runsaasti kehitettävää tietoturvan saralla, kertoo mobiilioperaattori DNA ja yrityksen emoyhtiö Telenorin teettämä selvitys Norstatilla. Uuden EU:ni NIS2-direktiivillä tavoitteena on kyberturvallisuuden yhteisen tason varmistaminen kaikkialla Euroopassa.





