Elisa avaa 5G-verkon Ouluun – laajennus Jyväskylässä

Oulun 5G-koeverkot ovat saamassa marraskuussa rinnalleen kuluttajille suunnatut Elisan 5G-verkot, kertoo paikallinen Kaleva-lehti. Artikkelin mukaan ensi vuonna kaupunkiin tulisi myös DNA:n 5G-verkko. Jo nyt Oulussa on Telian ja yliopiston 5G-pilottiverkot.

Oululainen Kyynel-radio sai lisää tukea

Uudenlaista pitkin matkojen radiotekniikkaa kehittävä Kyynel on saanut 10 miljoonaa dollarin pääomarahoituksen. Pääinvestoija on Creandum, kertoo aamun Kaleva-lehti. Sota-ajan Kyynel-radiolta nimen lainannut tekniikka on tarkoitettu laivojen ja muiden etäisten alueiden radioyhteyksiin.