Nokia-tarina nousee Vaasan teatterin lavalle

Nokia on viime vuosina kiinnostanut runsaasti teatterin ja televisiosarjan tekijöitä ja nyt uusimpana Nokia on aiheena Vaasan kaupunginteatterissa. Marraskuun alusta lähtien Vaasassa esitetään uudelleen sovitettuna Turussa kolme vuotta sitten kantaesitetty Nokia-tarinasta.

Uudet USB-C-määritykset käyttöön – hallitus antoi esityksen

Suomen hallitus on antanut eduskunnalle esityksen, jolla Suomessa pantaisiin täytäntöön Europan unionissa hyväksytyt muutokset, joilla ensi vuoden alusta kännyköiden latausliittimenä tulisi olla USB-C ja pari vuotta myöhemmin myös tablettitietokoneissa.  Liitintä kovimmin vastustanut Apple on hyväksynyt myös USB-C:n uusimpiin tuotteisiin. 

BLE/UWB-tunnisteet auttavat löytämään kadonneet tavarat

Samsung tuo pienissä SmartTag2-paikannusmoduuleissaan käyttöön Bluetoothin rinnalla myös laajakaistaisen ultrawide-tekniikan. Uusien moduulien avulla on aiempaa helpompaa paikantaa kadotetut esineet, jos niihin on kiinnitetty Samsungin uusin SmartTag2-moduuli.

Kauppa kiinnostui käytetyistä – Gigantti ja Power mukaan

Uusien laitteiden lisäksi kodinkonekauppiaat Gigantti ja Power ovat lähdössä kauppaamaan käytettyä elektroniikkaa Swappien ja muiden alan toimijoiden tavoin. Yrityksen kertoivat  panostavansa kunnostettujen laitteiden myyntiin myymälöiden lisäksi netin kautta.  14.10. on tulossa myös erityinen e-Waste-päivä kierrätyksen vauhdittamiseksi maailmanlaajuisesti.

Nokia-kännyköiden valmistus palaa Eurooppaan yhdellä mallilla

Nokia-tuotemerkillä kännyköitä markkinoiva HMD Global aloittaa ensimmäisenä nimivalmistajana 5G-puhelinten valmistuksen Euroopassa.  Ensimmäinen Unkarissa sijaitsevalta tuotantolinjalta tuleva älypuhelin on yrityskäyttöön suunniteltu Nokia XR21 5G-puhelin.  Tarkemmin HMD ei Unkarin tehtaastaan ei kertonut.  Eikä myöskään mitä muita kännykkämalleja yritys aikoo tulevaisuudessa eurooppalaistaa.

Suomalaisen mobiiliyrityksen nousu ja tuho

Oululainen Uros ja yrityksen pääomistaja Jyrki Hallikainen ovat pääosassa MTV3:ssa esitettävässä Mobiiliruhtinaan tarina -dokumentissa. Hallikaisen aiempi tausta on Nokian lisäksi Oulussa toimineessa Microcellissä, joka suunnitteli kännyköitä Ericssonille.  Kaikki kolme osaa ovat katsottavissa myös MTV3:n katsomo-palvelussa.

Vanha iPhone romuksi, kaappiin vai myyntiin?

Käytettyjä Applen iPhoneja kunnostava Swappie kertoo selvityksessään kahden kolmesta kännykän omistajasta säilyttävänsä vanhan laitteensa varapuhelimena. Loput pistävät laitteensa materiaalikiertoon SER-jätteenä tai myyvät puhelimensa tutulle tai käytettyjä kauppaaville tahoille.

Tunnista autosi kolarivauriot kännykällä

Ruotsalaistaustainen CAB Group on kehittänyt älykkään kännykässä toimivan kuvaussovelluksen, jonka avulla voidaan yksinkertaistaa ajoneuvon kolaritietojen välitystä vakuutusyhtiöön. 

Korttimaksu tulee sähköautojen latauspisteisiin

Sähköautojen latausverkostojen laajetessa tulee mobiilisovellusten lisäksi tarjolle perinteinen korttimaksaminen on saamassa kannatusta. Äskettäin kotimainen Virta julkisti Mastercardin kanssa uuden maksukioskin, joka tukee mobiilisovellusten lisäksi korttimaksamista.

Kesälomalla auringosta sähköä – myös matkailuautoon

Kiinalaisvalmisteilla EcoFlow-aurinkopaneeleilla saa kesäauringon energian hyötykäyttöön. Yritys on tuonut suurien mallien lisäksi tarjolle pienemmät 60 ja 100 watin tehoiset kasaan menevät aurinkokennot kesälomamatkoille tai mökille.