Teknologiateollisuuden kysyntä heikkeni – tilauskanta kantaa silti

Teknologiateollisuuden kasvu on jämähtänyt mutta tilauskannat ovat säilyneet alan teollisuusjärjestön uusimman selvityksen mukaan vielä hyvällä tasolla. Yritykset palkkaavat uutta henkilöstöä yhä voimakkaasti, ja pula osaajista vaikeuttaa edelleen niiden toimintaa. Silti esimerkiksi elektroniikka- ja sähköteollisuuden liikevaihdon odotetaan kasvavan edelleen.