Kemianteollisuus investoi – myös tutkimukseen

Kemianteollisuuden investoinnit Suomeen lisääntyivät kuluvanakin vuonna vaikka kovin kasvu viennissä on muuttunut ensin laskuun ja nyt loivaa nousuun. Kemian teollisuuden tuotantomäärät ovat uusimman katsauksen mukaan hieman edellisvuotta korkeammalla tasolla. Tutkimukseen investoidaan 400 miljoonaa euroa vuodessa.