Suomi voi hyötyä kauppakiistasta – Nokialle uusia asiakkaita?

Kiinan ja Yhdysvaltain tulehtuneet suurvaltasuhteet voivat avata markkinoita Suomen uudelle viennille, mutta kokonaisvaikutus jäänee lopulta kielteiseksi, arvioi Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. Huawein ongelmien on arveltu satavan Nokian verkkomyynnin laariin. Myös Nokia itse näkee mahdollisuuksia uusiin verkkotoimituksiaan.

Heinäkuun kännykkämyynti meni Samsungin piikkiin

Samsungin uusi A-mallisto siivitti huippumyynnin heinäkuussa ja Samsung otti peräti neljä kärkisijaa DNA:n heinäkuun Top 15 -listalla. Myös Elisalla Samsung oli ykkönen. Huawein myynti on piristynyt, mutta aiemmat ykköspaikat menivät boikottikohusssa. Erityisesti yritysmyynnissä Huawei oli ongelmissa.

Uusimmat tulokset – Samsung kompuroi muisteissa

Teknologiayritykset ovat  kertoneet tuloksistaan viime päivät. Uusimpana numeronsa julkistivat Apple ja Samsung. Tässä on mukana myös aiemmin tuloksensa julkistaneiden, Ericssonin, Huawein ja Nokian tiedot.

Nokia kasvatti 5G-tilauskantaansa – teknologiayksikkö takoo tulosta

Nokian toinen vuosineljännes sujui selvästi paremmin kuin ensimmäinen ja yritys odottaa lisää 5G-tilauksia loppuvuoden aikana.  Yritys kertoi saaneensa tähän mennessä jo 45 kaupallista 5G-tilausta, kun Huawein kesäkuun lukemaksi kerrottiin aiemmin julkisuudessa 46 ja Ericssonin 22 tilausta. Tulosta syntyy erityisesti teknologia-yksikössä.

Samsung ykköseksi – Huawei kärsii

Kesäkuun myydyin kännykkä oli Samsung samlla kun Huawei kärsi kesäkuussa boikottiuutisista. Lisäksi ostajia kiinnosti juuri tullut eSIM-tekniikka. Ensimmäisenä tekniikka tulee älykelloihin, mutta pian myös kännyköihin ja erilaisiin IoT-tuotteisiin.

Nokian LTE-verkko konttien käsittelyyn

Konttinosturivalmistaja Cargotecin Kalmar sekä Ukkoverkot ja Nokia rakentavat langattoman LTE-digiympäristön tutkimus- ja kehitystyöhön satama- ja terminaalitoiminnoille. Näköpiirissä on myös 5G-tekniikka.

Nokia-puhelimien aktivointitiedot Haminaan

HMD Global tuo Nokia-kännyköiden aktivointi- ja suorituskykytiedot Googlen Haminan datakeskukseen. Ensiksi siirretään uusimpien Nokia mallien tiedot ja vuoden lopulla aiempien päivitettävien mallien tiedot samalla kun Android Q:n käyttöjärjestelmä tulee tarjolle.  Siirtoprosessin luvataan saatavan päätökseen vuoden 2020 aikana.

Nokian kännykkäbisneksestä loppui aika ja maltti

Nokian vaikeudet kilpailla Androidien ja Apple kanssa johtuivat, Jyväskylän ja Aalto-yliopiston tutkijoiden mukaan vaikeuksista keskittää tarvittavat resurssit kilpailukykyisen puhelimen kehittämiseen ja lopulta ajan loppumiseen siihen, mihin suuntaan yhtiön liiketoiminta pitäisi viedä.

Suomen ICT-palveluvienti kasvoi

Merkittävimmät ulkomaanviennin palveluerät vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä olivat muut liike-elämän palvelut, televiestintä-, tietojenkäsittely- ja tietopalvelut sekä kuljetuspalvelut. Esimerkiksi tietoliikenneverkkoihin sisältyy entistä enemmän ICT-alueen ohjelmistoja ja konsultointia.

5G-verkot käyttöön odotettua nopeammin – kännykät pian myyntiin

Ericsson uskoo 5G-verkkojen tulevan odotettuakin nopeammin käyttöön. Yrityksen selvityksen mukaan 5G-liittymien määrän ennustetaan nousevan vuoteen 2024 mennessä 1,9 miljardiin. Verkkojen kattavuus paranee ja joissakin maissa pyritään jopa 90 prosentin 5G-verkkojen kattavuuteen. Ericsson ja Nokia laskevat jo 5G-verkkotilauksiaan ja Huawei rämpii Yhdysvaltain asettamassa tuontikiellossa.