Nokian Lundmark 6G Waves-lehdessä

Oulun yliopiston 6G Waves-lehdessä pohditaan, mihin suuntaan alan teknologiaa pitäisi kehittää ja mitä kaikkea se mahdollistaa. Lehden keskiaukeaman jutussa Nokian toimitusjohtaja  Pekka Lundmark  kommentoi 6G:hen liittyviä kysymyksiä yhdessä 6G-tutkimusprofessori Matti Latva-Ahon kanssa.

Suomi halajaa metaversium 2.0:n suunnannäyttäjäksi

Teknologiarahoittaja Business Finland, VTT ja Oulun yliopisto sekä yli 400 muuta suomalaista toimijaa ovat tehneet metaversumi-aloitteen, jonka avulla Suomesta halutaan tehdä alan 2.0 tulevaisuuden suunnannäyttäjä.

Nokia-palkinto radiotekniikan uranuurtajalle

Tietoliikenneyritys Nokian säätiön tunnustuspalkinto ojennettiin eilen Aalto-yliopiston radiotekniikan emeritusprofessori Antti Räisäselle. Hänet tunnetaan erityisesti korkeisiin radiotaajuuksiin liittyvän tutkimuksen uranuurtajana sekä intohimoisena radiotekniikan opetuksen kehittäjänä.

Nokia-tarina nousee Vaasan teatterin lavalle

Nokia on viime vuosina kiinnostanut runsaasti teatterin ja televisiosarjan tekijöitä ja nyt uusimpana Nokia on aiheena Vaasan kaupunginteatterissa. Marraskuun alusta lähtien Vaasassa esitetään uudelleen sovitettuna Turussa kolme vuotta sitten kantaesitetty Nokia-tarinasta.

Nokia-puhelin nousi Time-lehden innovaatiolistalle

Amerikkalainen Time-lehti nimesi Nokia G22 -älypuhelimen korjattavuutensa takia  yhdeksi vuoden 2023 parhaista tuoteinnovaatioista. Muita kulutuselektroniikan tuotteita listalla olivat esimerkiksi Applen uusin Ultra-mallin älykello ja Vision Pro AR-lasit. Ja olipa listalla myös tanskalaisen Legon opetuspalikat uusine virityksineen.

Nokia leikkaa ja suoraviivaistaa – jatkaa silti panostuksia tutkimukseen

Nokia kiihdyttää strategiansa toimeenpanoa, yksinkertaistaa toimintamalliaan ja ryhtyy toimenpiteisiin kannattavuuden varmistamiseksi. Myynti siirtyy osaksi liiketoimintaryhmiä ja samalla yritys leikkaa kulujaan 800-1200 miljoonaa euroa kolmessa vuodessa sekä irtisanoo väkeään. Silti pitkän aikavälin tutkimukseen panostetaan edelleen yrityksen Bell Labsin kautta.

Elisa ja Nokia testasivat pilvipohjaista 5G-AnyRAN-radioverkkoa

Elisan toteutti Nokian kanssa tänään ensimmäiset datayhteydet pilvipohjaisessa AnyRAN- 5G-tekniikkaan perustuvassa radioverkossa. Kun verkkopalvelu tuotetaan pilvessä, voidaan sen ominaisuuksia, kuten nopeutta ja viivettä, räätälöidä entistä paremmin käyttäjien tarpeisiin vastaavaksi.

Kännyköihin uusi rikkaampi tekstiviestitekniikka

Tekstiviestimarkkinointi on  uuden aikakauden edessä kun toiminnoiltaan rikkaampaa RCS-tekniikka ollaan ottamassa laajemmin käyttöön. Suomessa Elisa kertoo tuovansa RCS-tekstiviestit  nykyisten tekstiviestien rinnalle ensimmäisen suomalaisoperaattorina. Mukana on myös linkit Googlen RCS-kehittäjäsivustoon ja esittelyvideoon.

Nokia-kännyköiden valmistus palaa Eurooppaan yhdellä mallilla

Nokia-tuotemerkillä kännyköitä markkinoiva HMD Global aloittaa ensimmäisenä nimivalmistajana 5G-puhelinten valmistuksen Euroopassa.  Ensimmäinen Unkarissa sijaitsevalta tuotantolinjalta tuleva älypuhelin on yrityskäyttöön suunniteltu Nokia XR21 5G-puhelin.  Tarkemmin HMD ei Unkarin tehtaastaan ei kertonut.  Eikä myöskään mitä muita kännykkämalleja yritys aikoo tulevaisuudessa eurooppalaistaa.