Uusi vetäjä Suomen Microsoftille

Suomen Microsoftin toimitusjohtajaksi on nimitetty 23.9.2025 alkaen Teemu Vidgrén. Hän on toiminut Microsoftilla jo vuodesta 2012 ja viimeksi operatiivisena johtajana sekä heinäkuusta alkaen myös yhtiön vt. toimitusjohtajana.

Latausyritys Kempower vaihtaa vetäjää

Sähköautojen latauslaitteita valmistavan Kempowerin hallitus on nimittänyt kesäkuun alusta yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Bhasker Kaushalin Tomi Ristimäen päätettyä erota tehtävästään. Kaudhal vetää tällä hetkellä Sensitech-liiketoimintaa yhdysvaltalaisessa Carrier Corporationissa.

VTT:lle uusi toimitusjohtaja

Valtion tutkimuskeskus VTT:n toimitusjohtajaksi on nimitetty tekniikan tohtori Kalle Härkki elokuusta lähtien. Nykyinen toimitusjohtaja Antti Vasara on siirtymässä kesäkuun lopussa yhtiön ulkopuolelle muihin tehtäviin.

Bittiumin toimitusjohtaja vaihtuu

Oululaisen teknologiayritys Bittiumin toimitusjohtaja Johan Westermarck on irtisanoutunut tehtävästään. Uudeksi toimitusjohtajaksi hallitus on nimittänyt huhtikuun alusta Petri Toljamon. Hän toimi pitkään mittauslaiteyritys Keysight Technologies Finlandin palveluksessa. Bittium julkisti tänään myös viime vuoden tuloksensa.

Nokian toimitusjohtaja vaihtuu – Inteliltä Justin Hotard

Nokia on ilmoittanut tänään muutoksesta yhtiön johdossa toimitusjohtaja Pekka Lundmarkin päätettyä jättää tehtävänsä toimitusjohtajana. Nokian hallitus on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi 1.4.2025 alkaen Intelin datakeskus- ja tekoälytoimintaa johtavan Justin Hotardin. Pekka Lundmark jatkaa vuoden 2025 loppuun uuden johtajana neuvonantajana.

VTT:n toimitusjohtaja vaihtuu

VTT:n toimitusjohtajana pitkään  toiminut Antti Vasara siirtyy yhtiön ulkopuolelle kesäkuun lopussa. Uuden toimitusjohtajan haku on käynnistynyt. Vasara aikoo tulevaisuudessa  keskittyä erityisesti startup-yritysten tukemiseen.

Helvarille uusi toimitusjohtaja

Kim Långström on aloittanut valaistusteknologiaa kehittävän Helvarin toimitusjohtajana. Hän on aiemmin toiminut Schneider Electricin ja Koneen palveluksessa.  

Elisa saa uuden toimitusjohtajan

Kymmenen vuotta Elisan toimitusjohtajana toiminut Veli-Pekka Veli-Matti Mattila jää eläkkeelle. Hänen seuraajakseen on eilen valittu Finnairissa toimitusjohtaja Topi Manner.  Hän aloittaa uudessa pestissä viimeistään maaliskuussa 2024.

Tietoturvayhtiölle uusi vetäjä – pitkä tausta Ericssonilla

Suomalaisen tietoturvayhtiö Nixu on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi Teemu Salmen (49), joka toimii hetkellä Salmi puunjalostusyritys Stora Enson tietohallinnossa, teknologiasta ja digitalisaatiosta vastaavana. Salmi toimi aiemmin Ericssonilla 17 vuoden ajan.

Telialle uusi vetäjä

Pohjoismainen teleoperaattori Telia Companyn hallitus on nimittänyt yrityksen uudeksi toimitusjohtajaksi Allison Kirkbyn.Hän aloittaa tehtävässään vuoden 2020 toisella vuosineljänneksellä.