Osaajapula jarruttaa t&k-investointeja

TTutkimus- ja kehittämistoiminta on Suomessa kasvamassa, mutta hallituksen tavoittelemaa neljän prosentin t&k-intensiteettiä ei Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan mukaan saavuteta vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi osaajapula estelee uusia kasvuinvestointeja tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Raportti: Kännykkävienti muuttui IT-palveluvienniksi

Suomi elää enenevässä määrin osaamisen palveluviennistä ja pelkkä tavaraviennin seuraaminen ei enää riitä kertomaan kokonaan teollisuuden toimeliaisuudesta, selviää uudesta tutkimusraportista. Palveluviennin kasvu ja erityisesti IT-alueen palveluvienti ovat pystyneet korvaamaan Nokian kännykkätuotannon jättämää aukkoa kotimaisessa arvonlisäyksessä.

Tutkimusinvestointi ei ole kulu

Teknologiateollisuuden yritysten toimintaympäristön pitäisi kannustaa kasvuun, investointeihin ja uudistumiseen. TKI-rahoitus ei ole kustannus vaan investointi hyvään tulevaisuuteen, toteaa Teknologiateollisuuden elinkeinopolitiikan johtaja Matti Mannonen.

Video: Tampereella rakennetaan uutta robottiautoa

VTT laajentaa robottiautokokeiluaan Tampereella. Nykyisen Citroen-mallin lisäksi tulossa on toinenkin vastaava robottiauto. Uutta autoa varustetaan parhaillaan tarvittavalla tekniikalla. Katso videolta, miten VTT:n ranskalaisvalmisteinen robottiauto selviää Suomen talvessa.