Suomalainen kyberturvallisuusyritys Xiphera on saanut valtiolliselta Business Finlandilta rahoituksen uudenlaisen laitteistokiihdytetyn kryptografiateknologian kehittämiseen. Kehityshankkeen kesto on 1,5 vuotta ja kokonaisbudjetti vajaa puoli miljoonaa euroa.
Tag: Xiphera
Kvanttitason salaus tulee – aikataulu vielä avoimena
Teknologia23-messujen rinnalla muutama viikkoa sitten järjestetyssä Cyber Security Nordicissa puhuttiin tulevaisuuden kvanttitason tietoturvahaasteista sekä keinoista, joilla ne tullaan hoitamaan. Vaikka kvanttisalauksien uskottiin yleistyvän vasta tulevaisuudessa niin valtiollisille toimijoille tekniikka voi olla käytössä jopa muutaman vuoden sisään.
ECF22: Uusia korttistandardeja ja tietoturvahaasteita
Sulautetun tekniikan seminaari Embedded Conference Finland järjestettiin eilen Helsingissä kolmen vuoden koronatauon jälkeen . Tarjolla oli sulautettujen korttien lisäksi alan tietoturvahaasteet ratkaisuineen. Esillä olivat tulevan COM HPC Minin lisäksi esimerkiksi Xipheran kvanttitietokoneiden salaustekniikat.