Digita toi Helsinkiin IoT-anturiverkon

Digita kokeilee pääkaupunkiseudulla yhdessä verkko-operaattori Actilityn kanssa  IoT-ratkaisuihin viritettyä LoRa-verkkotekniikkaa. Digitan mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun LoRa-verkkoa kokeillaan Suomessa. Espoolainen Espotel on kehittänyt myös oman LoRa-alustan.

Kokeilun tarkoituksena on valmistautua tuleviin  IoT-pilotteihin. LPWAN-tekniikkaan (Low Power Wide Area Network) tukeutuu myös espoolainen sulautettuja kehittävä Espotel, joka esitteli viime lokakuussa LoRaWAN-tekniikkaa ja uutta alustaansa Teknologia15-messuilla. Yritys pystyy testaamaan (linkki) myös LoRa-järjestelmiä Jyväskylässä.

Uuden verkon avulla teollisen internetin hyödyntäjät voivat käyttää samaa LoRa-tekniikkaa useissa kohteissa. Näitä voivat olla lämpötila-, kosteus- ja liikeanturit, joita käytetään esimerkiksi kodeissa, kesämökeillä ja muissa kiinteistöissä. Verkkoa voidaan käyttää esimerkiksi älykaupungeissa, maataloudessa ja logistiikassa.

”Digita on langattomien ja digitaalisten ratkaisujen edelläkävijä Suomessa, joten meille on tärkeää perehtyä esineiden Internetin tarjoamiin mahdollisuuksiin”, Digitan operatiivinen johtaja Markus Ala-Hautala sanoo. LoRa-ydinverkkopalvelu tuotetaan Actilityn ThingPark Wireless -ratkaisun avulla.

Actilityn lähetysalusta kautta kohteet voivat muodostaa yhteyden ja viestiä keskenään jopa 15 kilometrin etäisyydeltä. Digita valvoo verkkoa reaaliaikaisesti ThingPark Wireless -tukijärjestelmän avulla. Koska verkko hyödyntää Digitan korkeita lähetysmastoja, tekniikan koko kantoalue on käytettävissä.

Digitalla on eri puolilla Suomea 38 mastoa, joista 15 on yli 300 metrin korkuisia. ”Korkeiden mastojen ansiosta uskomme rikkovamme nykyisen LoRa-kantomatkaennätyksen, joka on 15 kilometriä”, sanoo Actilityn perustaja ja tekninen johtaja Olivier Hersent.

Actility pyrkii LoRa-järjestelmän laite- ja sovellustoimittajien kanssa se pyrkii mahdollistamaan useiden sovellusten yhdistämisen samaan verkkoinfrastruktuuriin. Tällöin koko kaupungin tai maan kattamiseen tarvitaan entistä vähemmän tukiasemia, mikä pienentää esineiden Internetin edellyttämiä infrastruktuurisijoituksia.

Actility ThingPark Wireless -verkon avulla vähän virtaa kuluttavien antureiden käyttöalue laajenee. Yrityksen ThingPark Cloud puolestaan mahdollistaa anturien big datan tallentamisen ja anturitoimintojen käytön avoimen sovellusrajapinnan kautta. Alustaan upotettujen ohjelmisto- ja pilviratkaisujen avulla laitteet voivat muodostaa yhteyden sovelluksiin.

Actilityn ThingPark Store -verkkokaupan kautta Actility tarjoaa anturien ja verkkoratkaisujen myyjiä tuomaan uusia, IoT-palveluita. Sovelluskehittäjät voivat tuottaa näin vertikaalisovelluksia käytössä jo olevien antureiden avulla.