Kiinalaismerkki nousi kännykkämyynnissä

Uudet kiinalaisvalmistajien kännykkämallit toivat piristystä kesäkuun kännykkämyynnissä Samsungin ja Applen mallien rinnalla. Elisa kertoi myyneensä ensimmäiset erät kuvan OnePlus 3 -kännykkää pikavauhdilla. Samsung ja Apple hallitsivat silti operaattoreiden listoja. Microsoftin Lumialle etsitään yrityksissä korvaajaa.

Kiinalaisen OnePlus 3 -kännykän ensimmäiset myyntierät kävivät Elisan mukaan kesäkuussa kaupaksi pikavauhtia. OnePlus 3:n toimitusaika onkin nyt parisen viikkoa.

’’Odotimme suurta kysyntää, mutta siitä huolimatta ensimmäiset erät myytiin nopeasti loppuun, sanoo henkilöasiakasyksikön liiketoimintajohtaja Jan Virkki Elisalta.

Yritysasiakkaat harkitsevat vaihtoehtoja Lumialle. Yritysasiakaspuolella Microsoft Lumia -puhelimet menettivät asemiaan toukokuusta.

’’On silti ylireagointia ajatella, että Windows-käyttöjärjestelmällä varustetut laitteet olisivat häviämässä markkinasta kokonaan. Niiden kehitys ja käyttö tulee jatkumaan myös mobiililaitteissa’’, sanoo Elisan yritysasiakkaiden liittymäliiketoiminnasta vastaava liiketoimintajohtaja Petteri Svensson.

Moni yritysasiakkaista tarttuu silti Applen ja Samsungin ykkösmalleihin, mutta myös Huawein kakkosmerkki Honor-merkki kiinnostaa yritysasiakkaita.

”Nyt kun Huawei nousi listalla ylöspäin Honor 7 -puhelimellaan, ovat kaikki valtamerkit edustettuna kärkikolmikossa. Tämä kuvastaa puhelinmarkkinaa laajemminkin – Samsung, Apple ja Huawei ovat kaikkein suosituimpia merkkejä Suomessa”, kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

Kuluttajapuolella myyntilistoja hallitsee kaikilla operaattoreilla edullinen Samsung Galaxy J5. Kuluttajapuolen listalla näkyy myös yrityslistoja suuri merkkihajonta. Puhelimien lisäksi hankitaan myös erilaisia lisävarusteita kuten suojia, linssejä ja lisävirtalähteitä. Yhtä puhelinta kohti ostetaan useampia lisävarusteita.

DNA:n myydyimmät kännykät kesäkuussa 2016, henkilö- ja yritysasiakkaat

  1. Samsung Galaxy J5
  2. Apple iPhone 5s
  3. Huawei Honor 7
  4. Apple iPhone 6s
  5. Huawei P8 Lite
  6. Samsung Galaxy S5 Neo *
  7. Apple iPhone 5 SE
  8. Huawei Y360
  9. Samsung Galaxy A3
  10. Samsung Galaxy S7 Edge

 

Elisan myydyimmät kännykät kesäkuussa 2016, henkilöasiakkaat

  1. Samsung Galaxy J5
  2. Apple iPhone 6s
  3. Huawei P8 Lite
  4. Apple iPhone 5s
  5. Huawei Honor 7
  6. OnePlus 3
  7. Huawei Honor 5X
  8. Nokia 215
  9. Sony Xperia M4
  10. Huawei Y5
  11. Apple iPhone SE
  12. Samsung Galaxy S5 Neo
  13. Samsung Galaxy A3 (2016)
  14. Samsung Galaxy S7 Edge
  15. OnePlus 2

Elisan myydyimmät puhelimet kesäkuussa 2016, yritysasiakkaat

  1. Apple iPhone 6s
  2. Samsung Galaxy J5
  3. Apple iPhone 5S
  4. Apple iPhone SE
  5. Samsung Galaxy Xcover 3
  6. Samsung Galaxy S6
  7. Samsung Galaxy S5 Neo
  8. Microsoft Lumia 650
  9. Samsung Galaxy A3 (2016)
  10. Samsung Galaxy S7
  11. Microsoft Lumia 950
  12. Microsoft Lumia 550
  13. Huawei Honor 7
  14. Microsoft Lumia 640
  15. Samsung Galaxy A5 (2016)

Soneran myydyimmät puhelimet kesäkuussa 2016, henkilö- ja yritysasiakkaat

  1. Apple iPhone 5s
  2. Apple iPhone 6s
  3. Huawei P8 Lite
  4. Apple iPhone SE
  5. Huawei Honor 7
  6. Huawei Y5
  7. Microsoft Lumia 550
  8. Samsung A3
  9. Microsoft Lumia 650
  10. Huawei P9

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639