Digita rakentaa koko Suomen kattavan LoRa-anturiverkon

Digita aikoo rakentaa valtakunnallisen esineiden internetin (IoT) mahdollistavan LoRa-verkon syksyn 2016 aikana. Yrityksen nykyisten antennimastojen ansiosta kattavuus voidaan saavuttaa nopeasti.

Koko Suomen kattavaa  IoT-verkkoa voidaan hyödyntää esimerkiksi monenlaisissa kiinteistöautomaatioratkaisuissa ja älykkäässä liikenteessä. Digitan arvion mukaan vuonna 2023 Suomessa voisi olla jo lähes 20 miljoonaa IoT-anturia mittaamassa ja ohjaamassa arkea sujuvammaksi.

”Esimerkiksi VVO-konserni huolehtii asukkaidensa asumismukavuudesta ja rakennusten terveydestä siten, että verkon välittämän datan pohjalta asumisolosuhteet voidaan säätää automaattisesti”, kuvaa Digita operatiivinen johtaja Markus Ala-Hautala IoT-verkon käyttömahdollisuuksia.

Digita koko maan kattavan verkon toteuttamisessa yrityksen toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckströmin mukaan nykyistä infrastruktuuria. Verkko tulee peittämään 85 prosenttia Suomen väestöstä ja arviolta 95 prosenttia yrityksistä.

Digita suunnittelee laajentavansa lähitulevaisuudessa IoT-palveluita myös muille sovellusalueille verkon laajennuksen, erilaisten palveluiden kehittymisen sekä asiakaskysynnän myötä. Yritys hakee IoT-toteutuksista uutta kasvualuetta nykyisten toimintojen rinnalle.

Kuva: Piirivalmistaja Microchipin LoRa-anturiverkon elementtejä.

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639