Suomalaista sirutekniikkaa esineiden internetiin

Suomalainen IoT-laitteiden energiatehokkuutta parantava piiriyritys Minima Processor on saanut miljoonarahoituksen. Yrityksen tekniikan avulla voidaan pienentää laitteiden energiankulutus jopa murto-osaan nykyisestä.

Teknologian tutkimuskeskus VTT, Aalto-yliopisto ja Turun yliopisto ovat kehittäneet teknologian, joka parantaa digitaalisen laskennan energiatehokkuutta jopa 20-kertaisesti. Patentoitu teknologia perustuu mikropiirien toimintapisteen optimointiin ja sen avulla on saavutettu energiatehokkuuden maailmanennätys.

”Digitaalinen tietojenkäsittely on älyä, jonka vaikutusta meidän kaikkien elämään ei voi painottaa liiaksi. Esimerkiksi iPod muuttaa musiikin ihmisen kuunneltavaksi digitaalisen laskennan avulla”, huomauttaa Miniman teknologiajohtaja Lauri Koskinen.

Teknologian kaupallistamismahdollisuuksia selvitettiin Tekesin Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa -rahoituksella vuosina 2015–2016. Nyt teknologiaa kaupallistava, vuoden 2016 huhtikuussa perustettu Minima Processor Oy on saanut 1,6 miljoonan euron sijoituksen CFT Nordic Capital Ltd:ltä (osa CFT Capital Ltd:tä), VTT Ventures Oy:ltä, Aalto-yliopistolta sekä yksityisiltä sijoittajilta.

Miniman teknologian sovellusmahdollisuudet ovat erittäin laajat, joten sitä voidaan käyttää yrityksen mukaan  lähes kaikissa elektronisissa laitteissa. Yritys ei aio itse valmistaa piirejä vaan toimittaa ja lisensoi teknologiaansa puolijohdeyrityksille. Minima Processor on myös Risc-V-säätiön perustajajäsen suurien IBM:n, Googlen ja Oraclen kanssa.

”Teknologiamme avulla tehokasta digitaalista tietojenkäsittelyä voidaan käyttää edullisesti yhä useammissa sovellutuksissa. Laitteisiin, kuten vaikkapa virtuaalitodellisuuslaseihin, saadaan Miniman avulla enemmän tehoa ja ominaisuuksia”, toteaa Miniman hallituksen puheenjohtaja Jani Mäkipää.

Koska jokainen verkkoon kytketty IoT-laite tekee digitaalista laskentaa, on sen energiankulutuksen vähentäminen kriittinen tekijä IoT:n taloudellisuuden ja ympäristövaikutusten kannalta. Siihen markkinaan Minima aikoo iskeä ensin ja laajentua myöhemmin vasta muille tuote-alueille.

”IoT-sovellutukset tulevat muuttamaan teollisuuden toimintatapoja ja luomaan uusia ratkaisuja. Nopealiikkeisille ja innovatiivisille tulee olemaan monia mahdollisuuksia IoT-markkinoilla”, sanoo Miniman toimitusjohtaja Toni Soini.

LISÄÄ: Minima Processor Oy (LINKKI)

 

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa!