Tästä alkoi Nokian verkkonousu – DX200:sta historiakirja

Nokian tietoliikenneverkkojen nousun takana on mittava DX200-keskuksen kehitysprojekti, joka meinaisi tyhjentää kaikki suunnitteluresurssit Suomesta. Nyt Martin Sandelin ja Juha Partanen ovat koonneet kehitysprojektista kiintoisan Nokian jalokivi –kirjan, joka kertoo Suomen kautta aikojen merkittävimmästä teknologiaprojektista.

Yli 50 000 henkilötyövuoden tutkimus- ja tuotekehityspanostusten sekä taitavan markkinoinnin ansiosta alun perin syrjäseutujen kiinteän verkon pieneksi keskukseksi tarkoitettu nerokas tuote on NMT-, GSM-, 3G- ja 4G-verkkojen myötä poikinut kymmenien miljardien eurojen liiketoiminnan.

Nokian jalokivi –kirja on tarina nyky-Nokian synnystä ja sen kasvusta maailman johtavien tietoliikenneverkkotoimittajien joukkoon. Samalla se valottaa suomalaista teollisuuspolitiikkaa ja kertoo kauppapolitiikasta kylmän sodan keskiössä.

Kirjaan on haastateltu kymmeniä ihmisiä, minkä lisäksi kirjoittajilla on ollut käytössään niin Nokia-yhtymän kuin keskeisten henkilöiden omatkin arkistot. Niiden kätköistä kaivetut yli 5000 dokumenttia antavat tarinan tapahtumille tukevan faktapohjan.

Kirja on dokumenttien lisäksi tarina ihmisistä, joilla oli yhteinen visio, jotka uskoivat itseensä ja toisiinsa – ja joilla oli rohkeutta tehdä kauaskantoisia päätöksiä. Heidän ansiostaan DX 200:n tarina jatkuu edelleen. Puolen vuosisadan työn tuloksena maailmanlaajuisesti lähes kaksi miljardia ihmistä käyttää nykyään DX 200 -pohjaisia tietoliikenneverkkoja.

Kovakantisessa kirjassa on 512 sivua. Sen on kustantanut Mediakasvo Oy ja sen ISBN-numero on 978-952-93-6112-0. Malliksi kirjan yksi luku on luettavissa netistä pdf-muodossa. Kuvia kirjan sivuista löytyy verkosta  ja laajemmin DX200-kirjalle avatusta nettisivusta.

Kuva: Telenokian toimitusjohtaja Sakari Salminen esittelee DX-200:n piirikorttia. Kuva on Nokian arkistoista ja mukana DX-200- kirjan kuvituksena.