Uusi tuotekehityskeskus Ouluun

Lahtelainen turvavalaistusjärjestelmiä toimittava Teknoware perustaa nykyisen Lahden yksikön rinnalle Ouluun tuotekehityskeskukseen. Uudessa yksikössä tullaan suunnittelemaan elektroniikkaa  ja niihin liittyviä ohjelmistoja rautatiekaluston sovelluksiin ja kiinteistöjen turvavalaistukseen.

Etäkäytettävä tehotyöasemakeskus auttaa suunnittelijaa

HP on julkaissut naailman ensimmäinen mittavan työasemaratkaisun, joka mahdollistaa esimerkiksi suuritöisten tehtävien hoitamisen etänä. Käyttäjäkuntaa ovat yrityksen mukaan tutkijat, insinöörit, arkkitehdit, 3D-suunnittelijat, erikoisefektien tekijät ja muut visuaaliset sisällön luojat.

Pyhtää mielii robottikoptereiden testikeskusta

Kotka-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor on Pyhtään kunnan kanssa luomassa uutta liiketoimintaa lentävästä drone-robotiikasta sekä autonomista ajoneuvoista. Pitkän ajan tavoittena on synnyttää kehitteil
lä olevan Redstone Aeron lentopaikan yhteyteen drone-osaamiskeskus.

Helsinkiin ABB:n digitaalinen etäpalvelukeskus

ABB avaa Pitäjänmäelle etävalvontaa ja reaaliaikaista teknistä tukea antavan asiakaspalvelukeskuksen. Yritys hyödyntää keskuksen toiminnoissa, muun muassa Microsoftin ja IBM:n viimeisimpiä analysointi- ja pilvitekniikoita.

Helsinkiin uusi kehityskeskus terveysteknologialle

Helsinkiin avattiin eilen Meilahteen uusi terveys- ja elämäntieteiden kohtaamispaikka. Uuden Terkko Health Hubin avulla halutaan rakentaa siltaa uudenlaisen terveys- ja bioalojen tutkimuksen ja yritystoiminnan välille.

Tästä alkoi Nokian verkkonousu – DX200:sta historiakirja

Nokian tietoliikenneverkkojen nousun takana on mittava DX200-keskuksen kehitysprojekti, joka meinaisi tyhjentää kaikki suunnitteluresurssit Suomesta. Nyt Martin Sandelin ja Juha Partanen ovat koonneet kehitysprojektista kiintoisan Nokian jalokivi –kirjan, joka kertoo Suomen kautta aikojen merkittävimmästä teknologiaprojektista.