Lahden radiomuseoon uutta teknologiaa

Suomessa on Helsingin Tekniikan museon lisäksi useita tekniikan erikoisalueiden museoita, joista yksi tutuinpia Lahden radiomuseo avautuu syksyllä 2016 uudistuneena ja entistä interaktiivisempana. Uutta teknologiaa otetaan käyttöö, joten kyseessä ei ole vain vitriinien vaihto.

Lahdessa Radio- ja tv-museo Mastolan remontin on määrä valmistua keväällä 2016, jonka jälkeen museoon päästään rakentamaan uusia näyttelyitä. Jo aiemmassa näyttelyssä olleet yleisönsuosikit tulevat pysymään museon edustajien mukaan myös uudessa näyttelyssä, tosin niitäkin modernisoidaan rankalla kädellä.

Näyttelytyöryhmä on työstänyt uudistuvan museon näyttelykäsikirjoitusta jo vuoden ajan ja työ jatkuu edelleen. Seuraavaksi aletaan työstää museonäyttelyjen teknisiä käyttöliittymiä sekä sovelluksia. Luvassa on museon koko ilmeen, esittämistapojen ja sisältöjen uudistus.

Historiallisten kehityskulkujen lisäksi syyskuussa avautuva museo tulee esittelemään nykypäivän ilmiöitä kuten mediakasvatusta ja youtube-ilmiötä. Näyttelysuunnittelusta vastaava näyttelyarkkitehti Jussi Salmivuori Amerikka Oy:stä on tehnyt havainnekuvat näyttelyjen ulkonäöstä (LINKKI).

Uutta Mastolaa kuvaa värikkyys, yllättävyys ja osallistava ote.Vuosi sitten järjestettyyn museon nimikilpailuun tuli 86 ehdotusta, josta seuloitui lopulta hyvin radiomäkeä ja lähetinasemaa antenneineen kuvaava Mastola-nimi. Museo pysyy uudistuksen jälkeen Radiomäellä, Lahden maamerkkien, 150 m korkeiden radiomastojen, juurella.

Lahden radiomuseon tehtävänä on kerätä, tallentaa, tutkia ja pitää näytteillä radio- ja tv-toimintaan liittyvää esineistöä ja perinnettä. Näin se tukee omalta osaltaan suomalaisen radioteollisuuden perinteitä. Katso lisää Lahden vanhasta radioasemasta ja suomalaisesta radio- ja tv-toiminnasta  (LINKKI).