Tukes poisti myynnistä vaarallisia tuotteita

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) poisti viime vuonna markkinoilta 158 vaarallista tai vaatimustenvastaista tuotetta. Määrä silti lähes puolittui edellisvuodesta, jolloin markkinoilta poistettiin 288 tuotetta, joista yksi oli EMC-ongelmien takia kuvan mikroinvertteri.

Tukesin tarkastuksissa vakavia puutteita löytyi sähkölaitteista edelleen eniten ledivalaisimista, latureista ja verkkoliitäntäkojeista. Puutteita löytyi paljon myös koneista, leluista, vaatteista ja henkilönsuojaimista sekä häkä- ja palovaroittimista.

Tukes teki viime vuoden aikana 2100 valvontakäyntiä sähkölaitteita myyviin liikkeisiin sekä valmistajien ja maahantuojien tiloihin. Yhteensä 430 sähkölaitetta testautettiin, ja testausten perusteella markkinoilta poistettiin 92 vaarallista tai vaatimustenvastaista tuotetta. Näistä 30 kerättiin takaisin kuluttajilta. Lisäksi lievemmin vaatimusten vastaisille tuotteille annettiin 63 myyntikieltoa.

Tukes valvoo myös pakkausten, sähkö- ja elektroniikkalaitteiden, akkujen ja paristojen sisältämiä vaarallisia aineita koskevien säädösten noudattamista. Näissä tuoteryhmissä valvonnan kohteena oli yhteensä 150 tuotetta, joista kolmessa tapauksessa tuote poistettiin markkinoilta ja 19 tapauksessa annettiin kirjallinen huomautus.

Kuva: Vvuonna 2014 Tukes poisti myynnistä aurinkopaneelien mikroinvertterin, joka aiheutti testeissä liian suuria EMC-häiriötä muille laitteille. Kuva: Tukes.