Kasvi: Nokian siivellä esineiden verkkoon

Suomen taloutta vaivaa outo lamaannus. Suomalaisten yritysten tuotteet ja palvelut eivät käy maailmalla kaupaksi, eikä uusia kehitetä tilalle sanoo Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus TIEKE:n nettisivulla.

Tilastoissa suomalaiset ovat toki edelleen Euroopan neljänneksi aktiivisimpia patenttien hakijoita, mutta asema on lähes kokonaan Nokian varassa. Kasvin Tieken sivulla olevan näkökulmia-kirjoituksen mukaan (LINKKI) Suomi putoaisi ilman Nokiaa kansainvälisissä patenttihakemusvertailuissa mutasarjaan.

Kuva: Kimmo Brandt / Eduskunta
Jyrki Kasvi. Kuva: Kimmo Brandt / Compic / Eduskunta.

Suomen onneksi valtaosa uusista suomalaisista eli Nokian patenteista liittyy tieto- ja tietoliikennetekniikkaan  Siksi Kasvin mukaan Suomella on Nokian ja suomalaisten tietoturvayritysten ansiosta hyvät edellytykset nousta esineiden internetin edelläkävijäksi.

Aikaa on hänen mukaansa vähän. Maailmalla kehitetään  kilvan älykkäitä internetiin liitettäviä automaatiojärjestelmiä, talotekniikkaa, puettavaa teknologiaa ja kodinkoneita. Ratkaisevaa on Kasvin mukaansa, kuka onnistuu kokoamaan nämä hajanaiset järjestelmät toimiviksi kokonaisuuksiksi.

Tietoliikenne on kuitenkin hänen mukaansa avainasemassatulevaisuuden teollisuuden ja palveluiden seuraavassa murroksessa, esineiden verkossa. Nopeat langattomat tietoverkot ovat hänen mukaan älykkään verkottuneen tekniikan perusinfrastruktuuria, yhtä tärkeitä kuin sähköverkko oli teollistumiselle.

TIEKE: Nokian siivellä esineiden Internetiin, Jyrki Kasvi (LINKKI)

LISÄÄ: Nokia ja Ericsson pilotoivat IoT-tekniikoita, Uusiteknologia.fi (LINKKI)

LISÄÄ: Nokialle eniten patentteja – Euroopassa Philipsille, Uusiteknologia.fi (LINKKI)

Päivitetty 10.46