Turku ottaa suomalaiset sähköbussit

Turku ottaa käyttöön ensimmäiset täyssähköbussit kuluvan vuoden syksyllä. Kuusi sähköbussia toimittaa Sastamalan tehtaalta suomalainen Linkker. Turku Energian roolina hankkeessa on toteuttaa bussien latausasemat.

Latausjärjestelmineen sähköbussihankinnan kokonaisarvo on noin 3,8 miljoonaa euroa, jonka toteuttamiseen Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt investointitukea noin miljoona euroa. Sähköbussit rakennetaan Linkkerin sopimusvalmistajan tehtaalla Sastamalassa.

Kiinnostus sähköbusseja kohtaan on tällä hetkellä todella korkealla tasolla sekä kaupunkien että bussien valmistajien osalta. Kaupungin tavoitteena on myös lisätä sähköisen kaluston osuutta myöhemminkin julkisessa liikenteessä ja myös ostopalveluissa (taksit, kuljetuspalvelut, oma kalusto).

Ensimmäiset sähköbussit tulevat Turun kaupunkiliikenteen käyttöön linjalle 1, jota liikennöidään välillä Satama-Kauppatori-Lentoasema. Ruuhka-aikoina sähköbussien rinnalla liikenteessä käytetään kahta diesel-bussia. Suunnitelmien mukaan sähköbussien liikennöinti alkaa lokakuun alussa.

Turku Energia rakentaa sähköbussien pikalatausasemat satamaan ja lentoasemalle. Lisäksi Turku Energia toteuttaa bussien yöaikaista latausta varten latauslaitteet liikennöitsijän varikolle. Sopimus sisältää bussien ja latauslaitteiden huoltosopimuksen seitsemän vuoden ajalle.

Hankintapäätös on merkittävä myös Suomen bussiliikenteen sähköistämisessä. Tähän asti sähköbusseja on käytetty Suomessa lähinnä kokeiluluontoisoisesti eikä vastaavanlaista kokonaisen linjan liikennöintiä sähköbusseilla ole toteutettu kuin Espoossa yhdellä linjalla.

’’Pitkällä aikavälillä sähköbussit ovat edullisempia kuin diesel-bussit. Korkeampi hankintahinta kompensoituu pienempinä käyttökustannuksina seitsemän vuoden sopimuksen aikana’’, sanoo Turun joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte.