Tampereelle suunnitellaan älytoria – Lahdessa älykaupunkia

Tampereen keskustorin muuttamiseksi älykkääksi on meneillään innovaatiokilpailu. VTT:n koordinoima SenCity-hanke, Tredea ja Uusi Tehdas etsivät ideoita digipalvelujen kehittämiseksi Tampereen ydinkeskustaan. Mukana on myös Oulun yliopisto, jolla on kokemusta Oulun keskustasta. Lahdessa visioidaan kokonaista älykaupunkia.

Kilpailun tavoitteena on löytää uusia, oivaltavia ideoita käyttäjälähtöisten ratkaisujen toteuttamiseksi kaupungin ydinkeskustassa ja sen toiminnoissa. SenCity DigiDay-ideakilpailu on avoin opiskelijoille, yrityksille ja yhteisöille.

Suunnittelun kohdealue on Tampereen Keskustorin ympäristö, jossa etenkin kesäaikaan pidetään konsertteja ja muita tapahtumia. Arkikäytössä Keskustori on mm. joukkoliikenteen solmukohta. Kilpailuehdotusten toivotaankin liittyvän erityisesti massatapahtumiin, joukkoliikenteeseen, interaktiivisuuteen kaupungin ja kaupunkilaisten välillä sekä lisättyyn todellisuuteen.

Ideoiden toteutukseen on käytettävissä Tampereen Keskustorille toteutettava tietoliikenteeseen ja älykkääseen valaistukseen liittyvä infra. Ensimmäiset kokeilut voidaan toteuttaa jo syksyn 2016 aikana.

SenCity-hanke voi tukea ideoiden toteutusta ja tarpeen mukaan järjestää pilotointimahdollisuuksia myös muissa kohteissa ja muilla paikkakunnilla.

mediateamoulu
Tampereen SenCity Digiday-tapahtumassa on mukana myös Oulun yliopisto, jolla on  kokemusta digitaalisten palveluiden  tuomisessa kaupunkien ydinkeskustaan. Kuva: Mediateam/Infotech.

Kilpailu huipentuu Tampereella 17.5. järjestettävään SenCity Digiday-tapahtumapäivään, jonka aikana digitaalisia palveluideoita kehitetään yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa.  City Digiday-tapahtumapäivä pidetään TalentSpacen/Finlaysonin tiloissa, osoitteessa Satakunnankatu 18 A, Tampere.

Tapahtumapäivän lopuksi parhaat kilpailun ehdotukset palkitaan rahapalkinnoilla. Kilpailun järjestävät VTT:n koordinoima SenCity-hanke , Tredea ja New Factory.

LISÄÄ: Kipailuun ilmoittautuminen 10.5.2016 mennessä (LINKKI)

LISÄÄ: Oulun Ubi life -ohjelma tulosia 2007-2009, MediaTeam (LINKKI)  ja Mediateam (LINKKI)

 

Lahdessa visioidaan älykästä kaupunkia

Lahdessa visioidaan tulevaisuuden älykästä kaupunkia kansainvälisessä konferenssissa runsaan viikon päästä 10.-12.5.2016. Smart Cities in Smart Regions-konferenssi kokoaa yhteen alueelliset toimijat sekä kansainväliset aluekehitys- ja korkeakoulutoimijat

Lahden Sibeliustalolle 10.–12.5.2016 järjestettävään konferenssiin odotetaan noin 200 osallistujaa sekä yli 90 asiantuntijaesitystä. Tarkoituksena on tuoda akateemiset ja käytännön osaajat yhteen jakamaan tietoa.

Tapahtuma koostuu kolmesta pääteemasta: Tulevaisuuden aluekehitys, Asukkaat ja kestävä kaupunkikehitys & Älykäs teollisuus ja Innovaatiot.  Erityisesti uuden teknologian hyödyntäminen terveydenhuollossa on tärkeä tulevaisuuden osaamisalue.

Keskiviikon ohjelmaan kuuluu myös Lahden kaupungin vetämä työpaja älykkäästä hyvinvointiteknologiasta. Työpajassa pääset tutustumaan uusiin Lahden kaupungin digitaalisiin sosiaalialan- ja terveydenhuollon palveluihin, muun muassa Ilona-robotin toimintaan sekä virtuaali-kotikäyntiin.

LISÄÄ: SmartLahti (LINKKI) ja Facebook (LINKKI)