Microcell-miljonääri QT:n omistajissa

Vuosikymmen sitten Microcell-kännykkäyrityksellään kohauttanut Jyrki Hallikainen on suurin yksittäinen henkilöomistaja entisessä Nokian Qt-alustaa hallinnoivassa Qt Group Oy:ssä. Pörssiin noteratun yrityksen muita omistajia ovat Ingmanin kehitysyhtiö ja eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen.

Nokia myi vuonna 2008 Norjasta Trolltechiltä ostamastaan Qt-alustan ohjelmistoyhtiö Digialle vuonna 2011. Digian tytäryhtiöstä toukokuun alusta pörssiyhtiöksi muuntunut Qt Group Oyj kehittää, tuotteistaa ja lisensoi Qt-teknologiaan pohjautuvia ohjelmistokehitystyökaluja sekä kaupallisin että avoimen lähdekoodin lisenssein.

Qt:n avulla kehitetään yrityksen mukaan sovelluksia ja graafisia käyttöliittymiä pöytäkoneisiin, sulautettuihin järjestelmiin ja mobiililaitteisiin.  Yritys on kiinnostunut laajentumaan kasvaville älykkäiden IoT-tuotteiden markkinoille. Qt:n teknologia on käytössä yli 70 toimialalla,  esimerkiksi kulutuselektroniikan, autoteollisuuden, lentokoneteollisuuden ja teollisuusautomaation aloilla.

Qt (LINKKI) toimii Suomen ja Norjan lisäksi Saksassa, USA:ssa, Venäjällä, Kiinassa, Japanissa ja Koreassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2015 oli noin 27 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on noin 200 henkilöä.

Jyrki Hallikainen on Talouselämä-lehden (LINKKI) mukaan pääomistaja myös multi-SIM-mobiilireititintä valmistavassa Uros Oy:ssä.

Qt Gropin suurimmat omistajat, 4.5.2016

  1. Ingman Development Oy Ab 20,65 %
  2. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 14,62 %
  3. Jyrki Hallikainen 7,38 %
  4. Karvinen Kari Juhani 4,80 %
  5. Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma 4,66 %
  6. Savolainen Matti 4,28 %
  7. Sijoitusrahasto Aktia Capital 2,88 %
  8. Sijoitusrahasto Säästöpankki Pienyhtiöt 1,42 %
  9. Sijoitusrahasto Aktia Nordic Small Cap 1,33 %
  10. Varelius Juha Pekka 1,08 %

Kuva: LG hyödyntää uusien älytelevisioidensa toteuttamisessa Qt-kehitysalustaa. (LINKKI)