Ohjelmistoala tarjoaa töitä irtisanottaville

Microsoftin päätös lopettaa lähes kokonaan mobiilikehitys ei tarkoita, että heidän osaamisellaan ei olisi Suomessa käyttöä. Ohjelmistoyrittäjien edunvalvojayhdistys ilmaisee irtisanotuille myötätuntonsa, mutta kertoo samalla että ohjelmistoalueen voimakas kasvu voi olla heille yksi suuri mahdollisuus.

Suomen ohjelmistoala kasvaa voimakkaasti ja Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roihan mukaan tarvetta osaajille on koko ajan. ”Jo Tampereen ja  Helsingin seuduilla on tänä vuonna tarjolla tuhansia työpaikkoja”, kertoo Roiha (kuvassa).

”Olisiko nyt oikea hetki ajatella työstä jroiha_ohjelmistoyrittajata työn kohdistumisesta kokonaan uusia ajatuksia? Luova tuho on totta ja täytyy uskaltaa kysyä, miten nykyjärjestelmät siihen reagoivat tai sitä hyödyntävät. Avataan tästä yhteiskunnallinen keskustelu.”

Vertailukohta löytyy Roihan mukaan suoraan koko maailman nykyhetken menestyneimmistä uutta teknologiaa hyödyntävistä yrityksistä.

”Kuten Risto Siilasmaa on todennut, kahdeksan kymmenestä niistä olisi Suomessa enemmän tai vähemmän laittomia, Uber tästä tunnetuimpana esimerkkinä”, huomauttaa Roiha.  Miksi maalaamme itsemme nurkkaan vastustamalla uusia toimintamalleja’’.

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille -Lue ilmaiseksi verkossa!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016