Ryhtiä nelikoptereihin – Trafi ja Puolustusvoimat selvittävät

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi hakee palautetta tekeillä olevaan säädökseen kauko-ohjattujen ilma-alusten ja lennokkien kuten pienoiskoptereiden lennättämiseen. Puolustusvoimat selvittää myös sääntöjä, mitä tuntemattomille lennokeille voidaan tehdä, jos ne lentävät kieltoalueilla.

Trafi hakee palautetta kauko-ohjattavien pienlennokkien lennättämisen määräysluonnokseen (OPS M1-32), jolla 9.10.2015 annettua saman nimistä ilmailumääräystä muutettaisiin. Uudella määräyksellä pyritään Trafin mukaan selkeyttämään määräyksen vaatimuksia mm. muokkaamalla määräyksen rakennetta.

Määräyksessä pienlennokkien vaatimuksia on yksinkertaistettu ja kevennetty niiltä osin kuin Trafissa on nähty saatujen kokemusten perusteella tarkoituksenmukaiseksi. Trafi pyytää kiinnittämään määräyksessä huomiota erityisesti videolinkin välityksellä tapahtuvaan lennokkien lennättämiseen, joka nyt sallittaisiin.

Määräyksen selkeyttämiseksi siihen on otettu oma kohtansa valtion ilmailua varten. Siihen liittyen Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) kommentoi lennokkien luomaa ongelmaa A-studiossa viime viikolla.

”Sotilasalueiden ylle ei noin vain voi lennokilla tulla pörräämään”, puolustusministeri Niinistö sanoi A-studion haastattelussa. Puolustusministeriössä on aloitettu selvitystyö, tulisiko lainsäädäntöä päivittää miehittämättömien lennokkien ja ilma-alusten takia.

Niinistön mukaan nykyinen aluevalvontalaki antaa tietysti mahdollisuuden ampua alas, mutta se on selvä, että pitäisi ensin selvittää, että kenen lennokki on. ’’ Jos on kyseessä vieraan valtion lennokki, silloin sen saa ottaa alas’’, Niinistö toteaa.

Trafin uuden määräysluonnoksen perustelumuistiosta on tarkemmat tiedot määräykseen esitetyistä muutoksista sekä niiden perustelut. Perustelumuistioon on koottu myös tietoa muusta toimintaan vaikuttavasta lainsäädännöstä sekä ohjeistusta esimerkiksi ilmatilaan liittyen.

LISÄÄ: Kauko-ohjattavien lennokkien määräysluonnon (LINKKI, pdf), perustelut (LINKKI, pdf) ja Puolustusministeri Niinistön kommentti A-studion haastattelussa 6.7.2016 – ohjelman 12 minuutin kohdalta alkaa, (LINKKI, Yle Areena) ja Ylen uutinen aiheesta (LINKKI).

Kuva: Nelikoptereita otetaan Suomessa entistä laajemmin ammattikäyttöön. Kuvassa VTT:n  ja Aeromonin paastomittauksiin käyttämä pienkopteri (LINKKI, uutinen).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639