Pokémon siivitti kännykkäkauppaa

Kesän hittipeli Pokémonien jahtaajat ovat nyt aktiivisesti liikkeellä kännykkäkaupoissa. Kyseessä näyttäisi olevan ensimmäinen sovellus, jonka takia puhelimia on ryhdytty vaihtamaan uusiin laajemmassa mitassa. Pokémon GO -suosio alkaa näkyä myös myydyimpien puhelimien listalla.

Tietoliikenneoperaattorien parhaiten myytyjen kännyköiden listalla olivat tutut Samsungin ja Huawein mallit. Kiinalaismerkki Huaweilla on esimerkiksi DNA:n Top10-listalla eniten puhelinmalleja, mutta merkkikohtaisessa vertailussa Samsung hallitsee myyntitilastoa.

DNA on huomannut myös uuden Pokémon GO -suosion.  ’’Kyseessä lienee nyt laajemmassa mittakaavassa ensimmäinen sovellus, jonka takia puhelimia vaihdetaan uusiin’’. kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

Myös Elisan henkilöasiakkaiden liiketoimintajohtaja Henri Korpi uskoo, että viime viikkojen huuma Pokémon Go -kännykkäpelin ympärillä näkyy myös puhelimien myyntilistalla.

DNA:n myyntitilaston kärjessä porskuttaa edelleen Samsungin Galaxy J5. Se on Aavikon mukaan erityisesti nuorten suosikki, ja se onkin hankittu syksyn lähestyessä moneen koulureppuun.

Huawei Honor 7 ja Apple iPhone 6s ovat nousseet DNA:n listalla kakkoseksi ja kolmoseksi. Nousua selittäänee DNA:n mukaan ainakin osittain uuden Pokémon GO -suosikkipelin valtava suosio.

Huawein ja Applen puhelimet sopivat pelin pelaamiseen, sillä niissä on puhelimen kameraa hyödyntävän AR-tilan mahdollistava gyrosensori. Peli vaatii Android-puhelimelta vähintään käyttöjärjestelmäversion 4.4 sekä kaksi gigatavua keskusmuistia. Apple-käyttäjät voivat pyydystää pelihahmoja iPhone 5:stä ylöspäin.

”Innokkaimmille pelaajille välttämättömät hankinnat ovat 4G-liittymä sekä varavirta-akku. Niiden kysyntä onkin viime aikoina ponkaissut aivan uusiin lukemiin.”, Aavikko kertoo.

Muillakin operaattoreilla lisälaitekauppa on entistä tärkeämpi osa bisnestä. Esimerkiksi elektroniikkaketju Gigantilla on varavirtalähteitä myyty vilkkaimpana päivänä myyty seitsemän kertaa enemmän enemmän kuin edellisellä viikolla.

Elokuuhun lähes joulumyynti?

Alkava elokuu jatkaa laitesesonkia, sillä paluu arkeen koulujen ja töiden merkeissä kiihdyttää edelleen puhelimien ja tarvikkeiden kysyntää.

”Elokuusta on tullutkin joulukuun jälkeen toiseksi vilkkain laitemyynnin ajankohta”, sanoo Soneran laiteliiketoiminnan johtaja Markku Saranpää. Varsinkin edullisempia puhelinmalleja myytiin hänen mukaansa paljon erityisesti heinäkuun lopussa.

Elisan heinäkuun myydyimmät puhelimien listalla oli nosteessa edullisemmaksi profiloitu älypuhelin OnePlus 3. Nyt se kiilasi jo myydyinpien kärkikaksikkoon. Myös yritysasiakkaiden puolella OnePlus 3 myi Elisan mukaan erinomaisesti. Applen iPhone -mallien suosio on myös tasaisessa kasvussa Windows-puhelinten vaikean tilanteen myötä.

”Yllättävintä on , että OnePlus 3 on lyönyt hyvin läpi yrityssegmentissä jo saman kuukauden aikana, jolloin myynti käynnistyi. Yleensä uuden brändin nousu myydyimpien puhelimien listalle kestää vähintään reilun vuoden, arvioi Elisan yritysasiakkaiden liittymäliiketoiminnasta vastaava liiketoimintajohtaja Petteri Svensson.

DNA:n myydyimmät puhelimet heinäkuussa 2016, henkilö- ja yritysasiakkaat

  1. Samsung Galaxy J5
  2. Huawei Honor 7
  3. Apple iPhone 6s
  4. Huawei P8 Lite
  5. Apple iPhone 5 SE
  6. Huawei Honor 7 Lite
  7. Huawei Y360
  8. Huawei Y5
  9. Samsung Galaxy A3
  10. Apple iPhone 5s

Elisan myydyimmät puhelinmerkit heinäkuussa 2016, henkilöasiakkaat

  1. Samsung Galaxy J5
  2. OnePlus 3
  3. Apple iPhone 5s
  4. Apple iPhone 6s
  5. Huawei P8 Lite
  6. Huawei Honor 7
  7. Samsung Galaxy A3
  8. Nokia 215
  9. Huawei Honor 7 Lite
  10. Microsoft Lumia 550
  11. Nokia 108
  12. Apple iPhone SE
  13. Samsung Galaxy S7 Edge
  14. Huawei Y5
  15. OnePlus 2

Elisan myydyimmät puhelinmerkit heinäkuussa 2016, yritysasiakkaat

  1. Apple iPhone 6s
  2. Samsung Galaxy Xcover 3
  3. Apple iPhone 5s
  4. Apple iPhone SE
  5. Samsung Galaxy J5
  6. OnePlus 3
  7. Huawei Y5
  8. Microsoft Lumia 650
  9. Samsung Galaxy S5 Neo
  10. Samsung Galaxy A3
  11. Samsung Galaxy A5
  12. Samsung Galaxy S7
  13. Apple iPhone 6
  14. Samsung Galaxy S6
  15. ZTE Tara Lite

Soneran myydyimmät puhelinmerkit heinäkuussa 2016, henkilö- ja yritysasiakkaat

  1. Huawei P8 Lite
  2. Apple iPhone 6S
  3. Apple iPhone SE
  4. Honor 7
  5. Samsung Galaxy S7
  6. Huawei Y5
  7. Samsung Galaxy A3
  8. Samsung Galaxy J5
  9. Honor 7 Lite
  10. Samsung Galaxy Xcover 3

Kuva: Gigantti, lisätty 3.8.2016