Metalliteollisuuden tilaukset romahtivat

Teollisuuden uusien tilausten arvo oli Tilastokeskuksen mukaan kesäkuussa 33,2 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Laskua on erityisesti metalliteollisuudessa, jonka 43 prosentin laskua selittää pääosin viime vuonna tehty muutama suuri telakkateollisuuden tilaus.

Suomalainen teollisuus sai kesäkuussa uusia tilauksia enemmän vain tekstiiliteollisuudessa. Kemianteollisuudessa tilaukset laskivat vuodentakaisesta 4,1 prosenttia. Paperin, paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla tilaukset laskivat 4,4 prosenttia ja metalliteollisuudessa kesäkuussa uusien tilausten määrä laski 43,0 prosenttia.

Teollisuuden koko alkuvuoden tammi-kesäkuun tilaukset laskivat 12,3 prosenttia vuodentakaisesta. Tilastoa tulkittaessa on muistettava, että voimakkaat heilahtelut ovat kuukausitasolla tyypillisiä.

Arvoltaan suuriakaan uusia tilauksia ei jaeta pidemmälle ajanjaksolle, vaan ne kohdistetaan tilastoitavalle kuukaudelle sellaisenaan. Kun tilaus lopulta valmistuu, se näkyy viennissä.

Uusien laivatilausten laskusta huolimatta tavaraviennin arvo oli kesäkuussa Tullin ennakkotilaston mukaan viisi prosenttia enemmän kuin viime vuoden kesäkuussa. Kesäkuun arvon kasvu johtui laivatoimituksesta Saksaan.

Lähde: Teollisuuden uudet tilaukset 2016, kesäkuu. Tilastokeskus (LINKKI, pdf, 274 kt) ja kesäkuun 2016 vientiluvut (LINKKI, uutinen).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa!